SISÄLTIMIÄ

Tuon ensimmäisen sisältimen bongasin kirpputorilta. Se on Finel ja hyvin sininen. Teeman väriohjelman mukaan ihmisillä on luontainen taipumus suosia sinistä. Heijastuksena voi nähdä palan myös uudesta yöpaidastani. Se oli vain vielä liian kuuma yöksi.

Tuo toinen sisällin on korvaamassa sen sisältimen kuvaa, jonka oikeasti olisi pitänyt olla tässä kuvassa. Pidän kovasti siitä muovisesta viiden litran ämpäristä, jonka ostin mustikan keräämistä varten. Kuvassa ollaan siis oikeilla jäljillä; mustikkaa. Olen hieman ihmeissäni, miten voin saada iloa ämpäristä. Muistan, kun teini-ikäisenä ihmettelin äidin intoa petivaatteisiin. En pystynyt ymmärtämään, miten pala kangasta, jolla nukutaan olisi jotenkin mielenkiintoinen. Ja nyt jumaloin valkoista ämpäriä. Jonkun geenin on täytynyt aktivoitua.

Tänään myös stressini on aktivoitunut. Ehkä vedän ämpärini päähän ja pakenen metsiin incognito.

AJASTA

Olen kovin optimistinen ehtimisen suhteen. Varasin tanssitunnille menoon keskustasta Kumpulaan puoli tuntia. Kyllähän se varmaan riittäisi, jos olisi katsonut liikennevälineen etukäteen, jos olisi jotenkin lähellä sitä liikennevälineen pysäkkiä ja jos olisi tanssikamppeet valmiina päällä. Ei siis olisi Kampissa ostamassa HerraHakkarainen-yöpaitaa vielä puoli tuntia ennen tunnin alkua. Yöpaita sinänsä oli löytö. Aivan HerraHakkaraismainen. Juoksin tunnille ja ehdin. Ehkä tämä on syyni aikataulujeni leväperäisyyteen. Usein ehdin perille, täysin viime tipassa mutta kuitenkin.

J opetti minulle toisenlaista harrastusta: shakkia. Minulle on opetettu säännöt joskus kauan sitten, joten jouduimme kertaamaan. Ja kertaamaan. "Mitä, miten niin söit mut?" ja "ups, sekoitin kuninkaan ja kuningattaren". Mutta tavoite on asetettu. Aion tulla paremmaksi shakissa kuin J (joka valitettavasti opetettiin shakinpeluuseen 6-vuotiaana). Hah, mutta se on saletisti ruosteessa, kun on vaan veivannut pleikkaa.

SANKARIMATKAILIJA ILMOITTAUTUU

Juu, kävin keinupuistossa. Mutta ei auta, jos muistivihossa lukee sankarimatkailija niin titteli on otettava vastaan ja toimittava sen arvoisesti. Sankarimatkailija (on melkein kuin kuningas ja voi puhutella itseään sankarimatkailijana) aloitti turneensa keinupuistosta, eteni viheliäisiä suistoalueita pitkin joen yli ja saavutti ennakoimattoman määränpäänsä; siirtolapuutarhan. Sankarimatkailija ei napsinut yhtäkään puutarhavadelmaa puutarhurien puskista, vaikka mehevän kypsät vatut melkein napsahtelivat kiveykselle sankarimatkailijan jalkoihin. Niin, sitten sankarimatkailija söi kotimatkalla rahvaan vadelmapusikosta pyörätien vierestä vähän raakoja vattuja, koska muut sankarimatkailijat olivat syöneet ne kypsät aiemmin päivällä.

Isona (tarkoitan varmaankin rikkaana, en varmaankaan tästä kasva) sankarimatkailijalla on oma siirtolapuutarhamökki, jonka vatut sankarimatkailija kerää vasta viime minuuteilla vain siksi että voi.

VENUS TEORIA

Olen koko aamun lukenut oikean kreivin kirjoittamaa kirjaa tyylikkäästä köyhäilystä. Jotenkin tuntuu, että jutun juoneen kuuluisi se, että olisi joskus ollut (rahallisesti) rikas. Mutta kreivin ajatus on, että useat raharikkaat ovat onnettomia nauttiessaan rucolaa ja shampanjaa jossain lyxys-hotelleissa. Uskon kreiviä.

Tällä hetkellä haluaisin asua puutalossa metsän vieressä, että voisin aloittaa aamut aina metsäkävelyllä.

Eilen olin huolesta melkein sairaana, koska tuntui siltä, että en voi tehdä maapallon hyväksi mitään. Jotenkin se, että ostaa kahdella eurolla ekosähköä kuukaudessa ei tyynnytä olotilaani. Ja kun avaan parvekkeen oven, kehä ykkönen se siellä kuhisee autoja.

Siispä tyylikkään köyhäilyn taito tuntui tänään ajankohtaiselta. Oma keräilijäluonteeni ei vain aina meinaa taipua tämän järkevän ajatuksen alle. On niin paljon kaikkea kaunista ja olisi ihanaa olla sen kauniin ympäröimänä. Mutta jos asennettani muuttamalla maapallo säästyy kiehahtamiselta Venuksen kaltaiseksi pätsiksi, olen valmis kaulimaan asenteitani ja mielihalujani.

VÄRIVIRHE

Tänään on töiden lomassa pesty neljä koneellista pyykkiä pyykkituvan isoissa koneissa, leikattu isän nurmikkoa ja vähän piirretty ulkona. Olisin halunnut vielä pelata sulkapalloa ja maalata vesiväreillä. Ehkä sitten huomenna. Väärät asetukset tekivät nurmikosta melkein saman väristä kuin isän talosta. Hmm.. ja väärät väriyhdistelmät tänään kuivausrummussa tekivät valkoisesta päiväpeitosta ja lempiretropyyhkeestäni aavistuksen pinkkejä.

Nyt vähän väsyttää. Haluaisin kovasti katsoa tuon elokuvan, joka odottaa pöydällä: Minun Afrikkani. Meryl Streep on kiehtova. Näin hänen haastattelunsa juuri tv:stä. Jotenkin niin rento ja läsnä oleva hahmo, ei yhtään väkinäinen tai tekohauska. Sellaiseksi minäkin haluan.

MELKEIN ITSEKIN

Koska vietin melkein koko lomani Helsingissä (välissä vierailu pohjanmaalla), on tuttujen matkat ja matkakertomukset olleet nektaria matkajanoiselle. Ja minua on muistettu! Koruja Kuubasta, saippuaa Kreikasta ja origamipapereita Japanista. Olen myös katsonut matkakuvia ja kuunnellut tarinoita Kuuban autoista, Taiwanin kansallisaarteista ja siitä, miten Kreikassa käytiin huussissa ennen Kristusta (ylhäisillä miehillä oli kepin päässä kangasta, joka kastettiin vessan lattialla uomassa virtaavaan veteen ja sitten pyyhittiin). On ihana katsella juuri matkalta palanneita ihmisiä, he hehkuvat.

On hirveän tärkeää seikkailla. Edes vähän joka päivä. Tänään aloitin syksyn salsa-tunnit ja pyöräilin salsalle sateen läpi. Ja kastuminen? "Ei haittaa!" kuten ystäväni pikkusisko yksivuotiaana sanoi pissattuaan äitinsä syliin (italialaiselle designmekolle tietenkin).

PAH

Arki. Työntekeminen on kyllä jotenkin helpompaa kuin ennen lomaa. Silti vähän ajattelin, että voisin iltaisin jatkaa lomailua ja vähän tällä tavoin huijata itselleni lisää lomaa. Juu, ei onnistunut. Tänään kuljin mustikkasanko kädessä Vuosaaren metsissä ja valitin kanssamustikastaja äidilleni, että ei ole hyvä mustikkamätäs, ja tässä on jotain keltaisia kasveja, eei ole hyvä paikka, ja nyt on hyttysiä, ja nämä ei ole varmaan edes mustikoita, kun ovat niin oudon isoja, ja nyt niitä hyttysiä vasta onkin sekä vessahätä ja ne ei edes myy jäätelökioskeissa laktoositonta jäätelöä enää.

Jotenkin vaan ihan idiootti päivä. No näitä sattuu. Vähän tuli mustikoitakin. Ne hillotaan ja voidaan sitten hillon äärellä muistella, miten kamalaa oli näitäkin poimia. Ei kuitenkaan ollut niin kamala päivä, kun ystävälläni toissapäivänä; hän pudotti veitsen varpaaseensa.

Tajusin muuten, etten ole käynyt koskaan Mellunmäessä. Tietenkin olen saattanut erehtyä. Voisihan sitä silti siellä käydä. Kuluttaa vaikka joku potentiaalinen idioottipäivä Mellunmäessä. Sitä voisi vaikka yllättyä positiivisesti.