lauantai 29. tammikuuta 2011

VÄHÄ RIKKI

Pikkuhiljaa asiat posahtelee. Ensin meni sukkikset ja sitten kärähti eteisen lamppu. J:n hanska on häviksissä, mutta se taitaa liittyä pimeään eteiseen enemmän kuin rikkimenemiseen. Pääkin piiputtaa mutta jaksaa, jaksaa, vaikka mutakakun voimalla. Paljon mulla ei ole sanottavaa kenellekään. Aivot on käpertyneet kasaan pääkopan takaosaan ja siellä ne läähättää ja toivoo, ettei kukaan muistaisi niitä hetkeen. Tänään pidin tauon ja kävin apteekissa. Kylläpä oli ihana reissu, valitsin pieteetillä kasvorasvaa (ja ostin saman mitä mulla oli edellinenkin purkki). Mutta sainpa vähän aikaa huijattua itseltäni itselleni.

Enää yksi kokonainen päivä. Sen nyt jaksaa vaikka tikun nokassa (niinvarmaanjoo). Elvytän itseäni Madonnan 90-luvun musiikilla.

lauantai 15. tammikuuta 2011

LÄHTÖLASKENTA



Aurinko on sittenkin olemassa! Kävin imemässä sitä itseeni kävelyllä. Vaikka epäilen kyllä, että paljon ei imeytynyt toppahousujen, pipon, kaulahuivin, rukkasten, talvikenkien ja pitkän toppatakin taakse. No posket sai ehkä vähän tuntumaa ulkoilmaan. Tänään yritän keksiä itselleni sloganin... Jokseenkin tuskerruttaa.

Kaksi viikkoa aikaa saada kirjoitustyö hyvin valmiiseen pisteeseen. Uskaltaisinkohan jo luonnehtia, että lopun alun lähtölaskenta on alkanut? Mutta tänään ei märehditä jotain kirjallisia näpertelyjä, vaan keskitytään kaikkeen kivaan ja hauskaan kuten muunmuassa juhlimiseen. On uudet loimetkin illaksi: raidallinen mekko ja nahkainen vyö. Kengiksi olen valinnut yksilöt, jotka ostin itselleni kauan sitten lohdutukseksi, kun kävin poistattamassa viisaudenhammasleikkauksen tikkejä. Hyvin lohduttavat edelleen.

Ja yksi lahjaesittely. Sain lahjaksi paperinarusta tehdyn ryijyn. Se on mielettömän hieno niinkuin kuvista näkyy; siinä välkehtii kulta. On niin ihanaa viettää vapaapäivää, ihan kuin mut olis kaivettu uppolumesta esiin.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

SUU SÖIS JA MAHA VETÄIS MUTTA HENNOT SÄÄRET EI KESTÄ

Oli aivan ihanaa syödä tänään aamulla jotain tavallista, jotain askeettista niinkuin kaurapuuroa ja kurkkua. Äiti oli tilannut viinejä ranskasta ja kummi-setä tuonut jotain alkosta. Olen siis sivistänyt itseäni viinien osalta ja juonut esimerkiksi cadillac-nimistä jälkiruokaviiniä. Muuta sivistystä tai oppia ei ole taitanut tarttua näin joulupäivinä. Olen kyllä edistänyt oppimista nukkumalla, nukkuessahan asiat jäsentyy, joka käänteessä.

Innostuin Alessin, muistaakseni jo aika vanhasta, mallistosta eli hyvää joulua vaan itselleni. Pöydällä nököttää lentävän jouluporsaan lisäksi maito- ja soijakaatimet.

Tänään kalkkunaa. Kääntelin jo Jamie Oliverin keittokirjaa ja haaveilin pasta-annoksista. Ehkä huomenna. Arkena.

tiistai 21. joulukuuta 2010

LAHJOJA



Täysin käsittämätöntä, että mulla on lahjoja yhtään kenelläkään. Olen lähinnä istunut koneen ääressä. Käytän perkele-metodia kirjoittamisessa. Siinä kiristellään hampaita mutta istutaan kuitenkin viisi päivää viikossa noin kahdeksan tuntia laaki ja pakotetaan teksti ulos. Kai se toimii. Välillä napataan monivitamiinia ja kirkasvaloa.

Jotenkin kauhistuttaa antaa keramiikkaa lahjaksi. Viimeinen vitsaus on just tollaset painavat ruukkumöhkäleet, jota edes jääkausi ei kuluta pois. No ehkä ne vois lähettää Myytinmurtajille räjäytettäväksi. Olis varmaan pitänyt laittaa Myytinmurtajien osoite paketteihin mukaan.

J innostui myös kuusen hankinnasta, kun Hesarissa luki, että kuusen katseleminen vähentää masennusta. Luulen, että D-vitamiini alkoi vaikuttamaan tänään: heräsin herätyskelloon.

Olen myös onnistunut leipomaan pipareita ja tänään tehdään pakettikortteja. Joulu hiipii tälleen varovasti.

maanantai 6. joulukuuta 2010

KAS, KORVIKSET

Opinnäytetyön tekeminen saa tekemään myös jotain ihan muuta. Kuten pientä näpräystä. Tein korvakorut annettavaksi eteenpäin. Nollausta. Ei enää muista omaa nimeäkään, kun ättäröi tunnin neulan ja pienenpienten helmien kanssa ja lopputulos on möykky. Sitten pari tuntia lisää niin möykyt voi jo ripustaa korviin. Ja huomaattehan, että inspiroiduin tässä sesongissa intiaaneista ja eldoradon aarteesta. Voi sitä onnellista kenen paketista nämä kuoriutuu. Onneksi ei ole itsellä korvisreikiä.

Muuten kai kaikki ihan ookoo. Basilikat kuolee pystyyn ja kämppä on hävityksen kauhistus. Normi päivä.

lauantai 16. lokakuuta 2010

HAVUKKAA


Pidän havukkapeitteestä metsässä. Mutta kuinka paljon metsässä oli roskaa! Yäk. Tein vahingossa kahden tunnin kävelyn. Oli niin paljon ajateltavaa ja joki johdatteli eteenpäin. Oikeastaan nyt valehtelin, en ajatellut vaan leikin metsästä löytämälläni kepillä. Nojasin keppiin ja könkkäsin. Pöyhin lehtiä ja sorkin luontoa.

J innostui keräämään nurkista turhaa elektronistatavaraa kierrätykseen. Sitä ei ollutkaan sitten ihan vähän. Olen ihan zenbuddishtunut, kun en millään enää halua ostaa mitään. No yhden takin kyllä haluaisin. Se siitä valaistumisesta sitten.

Basilikat ei oikein enää kasva ja bambu kaatui ulos mullistaan. Kasvukausi on siis ohi. Varaudutaan kylmään talveen. Ostin muuten kesällä Turusta 30 asteen helteissä pitkän höyhentoppatakin. Että a avot vaan, pakkanen saa tulla vaikka heti.

torstai 14. lokakuuta 2010

TASAPELI


Viikonloppuna haluan kyllä ottaa rennosti. Kävellä vähän lisää metsässä. Pimeä tulee taas niin äkkiä ja on niin pimeää. Näen hyvän ystäväni tänään pitkästä aikaa. Kuivatan lisää basilikaa. Yritän motivoida itseäni jaksamaan. Ilostutin mummoani puhelulla. Siellä oli satanut lunta. Kääk. Mulla on nykyään kylmä koko ajan. Lehtiä on puissa ja maassa tasapeli.