Tänään tuntuu erityisen kevyeltä. Työ on palautettu ja maailma näyttää harmaasta säästä huolimatta kauniilta. Ajattelin juhlia munkki&tee -hetkellä tätä päivää. Hyvä minä!
Olin kuvausvastaavana, kun isä kaiveli romujaan autotallista. Ihastuin täysin tähän vanhaan Voima vahvistimeen. Ottaisin sen mielelläni kotiin mutta kuulemma se vaati vähän erilaiset kajarit, joita meillä ei siis ole. Kuulemma ne voisi itse rakentaa. No niin varmaan voisi. Tuntuu, että voisi vähän sitä sun tätä, mutta lopulta ei voi mitään. Ehkä sitten eläkkeellä?
Koska olen materiaorientoitunut, haluan esitellä vanhatuudet keittiöpyyhkeeni: Tampellan kalat. Sain ne jo syksyllä J:n äidiltä mutta vasta nyt siivouksen yhteydessä laitoin esille. Pyyhkeiden värimaailma on ihana!Ne 63 sivua on palanneet agendalle. Vielä kuukausi niin sitten päästän ne käsistäni lopullisesti. Ihan mielelläni päästänkin. Tästä valosta olen iloinen ja siitä, että sain eilen siivottua. Vielä kun osaisi ranskaa...
Tuntuu kuin olisin saanut 'vapaudut vankilasta' kortin. On taivaallista ajatella ihan jotain muuta kuin niitä kuuttakymmentäkolmea sivua ja kävellä keskellä päivää kauppakeskuksessa. Ja nyt illalla on aikaa vaikka lajitella ja ihailla kilkkeitä. Tuossa on ne tämän sesongin suosituimmat hopeat. Olen jopa käyttänyt kaulakorua. Sangen harvinaista; yleensä lataan vaan vasemman ranteen täyteen kamaa. On ihanaa hengittää koko keuhkoilla ja tehdä pitkä iltakävely sumussa. Huomenna ajattelin vielä nollata, sitten on taiton vuoro. Ostin alennuksesta kirjat Darwinista ja taittamisesta. Vietin eilen sellaisen ihanan iltapäivän kirjakaupassa. Nautin.
Pikkuhiljaa asiat posahtelee. Ensin meni sukkikset ja sitten kärähti eteisen lamppu. J:n hanska on häviksissä, mutta se taitaa liittyä pimeään eteiseen enemmän kuin rikkimenemiseen. Pääkin piiputtaa mutta jaksaa, jaksaa, vaikka mutakakun voimalla. Paljon mulla ei ole sanottavaa kenellekään. Aivot on käpertyneet kasaan pääkopan takaosaan ja siellä ne läähättää ja toivoo, ettei kukaan muistaisi niitä hetkeen. Tänään pidin tauon ja kävin apteekissa. Kylläpä oli ihana reissu, valitsin pieteetillä kasvorasvaa (ja ostin saman mitä mulla oli edellinenkin purkki). Mutta sainpa vähän aikaa huijattua itseltäni itselleni. Enää yksi kokonainen päivä. Sen nyt jaksaa vaikka tikun nokassa (niinvarmaanjoo). Elvytän itseäni Madonnan 90-luvun musiikilla.
Aurinko on sittenkin olemassa! Kävin imemässä sitä itseeni kävelyllä. Vaikka epäilen kyllä, että paljon ei imeytynyt toppahousujen, pipon, kaulahuivin, rukkasten, talvikenkien ja pitkän toppatakin taakse. No posket sai ehkä vähän tuntumaa ulkoilmaan. Tänään yritän keksiä itselleni sloganin... Jokseenkin tuskerruttaa.Kaksi viikkoa aikaa saada kirjoitustyö hyvin valmiiseen pisteeseen. Uskaltaisinkohan jo luonnehtia, että lopun alun lähtölaskenta on alkanut? Mutta tänään ei märehditä jotain kirjallisia näpertelyjä, vaan keskitytään kaikkeen kivaan ja hauskaan kuten muunmuassa juhlimiseen. On uudet loimetkin illaksi: raidallinen mekko ja nahkainen vyö. Kengiksi olen valinnut yksilöt, jotka ostin itselleni kauan sitten lohdutukseksi, kun kävin poistattamassa viisaudenhammasleikkauksen tikkejä. Hyvin lohduttavat edelleen.Ja yksi lahjaesittely. Sain lahjaksi paperinarusta tehdyn ryijyn. Se on mielettömän hieno niinkuin kuvista näkyy; siinä välkehtii kulta. On niin ihanaa viettää vapaapäivää, ihan kuin mut olis kaivettu uppolumesta esiin.
Oijojj. Neljäs päivä lomaa menossa ja päädyin tropiikkiin tunniksi. Miksi en ole tajunnut mennä kasvitieteelliseen puutarhaan sydäntalvella? Siitä on niin kauan, kun on viimeksi kosteus ja lämpö on tullut noin iholle. Oltiin ihan huuruissa, kamera ja minä. Huuruisuus jatkui, kun baarissa ei saanutkaan yhtä skumppalasillista vaan täytyi ottaa koko pullo puoliksi ystävän kanssa. Ilta kului kumman nopeasti ja kotona perillä naurattaa edelleen. Todellista ilolientä.
Tänään tuntuu erityisen kevyeltä. Työ on palautettu ja maailma näyttää harmaasta säästä huolimatta kauniilta. Ajattelin juhlia munkki&tee -hetkellä tätä päivää. Hyvä minä!
Olin kuvausvastaavana, kun isä kaiveli romujaan autotallista. Ihastuin täysin tähän vanhaan Voima vahvistimeen. Ottaisin sen mielelläni kotiin mutta kuulemma se vaati vähän erilaiset kajarit, joita meillä ei siis ole. Kuulemma ne voisi itse rakentaa. No niin varmaan voisi. Tuntuu, että voisi vähän sitä sun tätä, mutta lopulta ei voi mitään. Ehkä sitten eläkkeellä?
Koska olen materiaorientoitunut, haluan esitellä vanhatuudet keittiöpyyhkeeni: Tampellan kalat. Sain ne jo syksyllä J:n äidiltä mutta vasta nyt siivouksen yhteydessä laitoin esille. Pyyhkeiden värimaailma on ihana!
Tuntuu kuin olisin saanut 'vapaudut vankilasta' kortin. On taivaallista ajatella ihan jotain muuta kuin niitä kuuttakymmentäkolmea sivua ja kävellä keskellä päivää kauppakeskuksessa. Ja nyt illalla on aikaa vaikka lajitella ja ihailla kilkkeitä. Tuossa on ne tämän sesongin suosituimmat hopeat. Olen jopa käyttänyt kaulakorua. Sangen harvinaista; yleensä lataan vaan vasemman ranteen täyteen kamaa. 
Pikkuhiljaa asiat posahtelee. Ensin meni sukkikset ja sitten kärähti eteisen lamppu. J:n hanska on häviksissä, mutta se taitaa liittyä pimeään eteiseen enemmän kuin rikkimenemiseen. Pääkin piiputtaa mutta jaksaa, jaksaa, vaikka mutakakun voimalla. Paljon mulla ei ole sanottavaa kenellekään. Aivot on käpertyneet kasaan pääkopan takaosaan ja siellä ne läähättää ja toivoo, ettei kukaan muistaisi niitä hetkeen. Tänään pidin tauon ja kävin apteekissa. Kylläpä oli ihana reissu, valitsin pieteetillä kasvorasvaa (ja ostin saman mitä mulla oli edellinenkin purkki). Mutta sainpa vähän aikaa huijattua itseltäni itselleni. 
