ANTILOOPIT, KUUSET JA VARIKSET

Voi meidän serbialaista varisevaa joulukuusta. Voi meidän elähtänyttä juuttikankaista kuusenalusmattoa. Voi sitä antilooppia, joka on pistetty laukuksi. Voi meitä, jotka heräsimme myrskytuuleen aamuyöllä. Voi niitä variksia, jotka kävelevät vinoon tuulen takia.  

 

RAKKAUTTA

Onkohan tämä kotiseuturakkautta, kun mun mielestä nämä Suomen maisemat pärjää ihan hyvin Sveitsin maisemille. Olen rakastanut Helsinkiä nyt lauantaista lähtien intensiivisesti. Kävellyt katuja ja nauttinut mäettömyydestä ja tästä hennosta talvesta. Kävin moikkaamassa mertakin kauppatorilla. Eilistä räntääkään en olisi halunnut ravistella vaatteista.

Toinen rakkauden kohde on tietenkin ihmiset. Tässä kohtaa alkaa tuntua siltä, että myyn paluulippuni ensimmäiselle vastaantulijalle. 

Kaiken tämän rakastamisen seurauksena olen vähän väsynyt. Olen jopa harkinnut, että jättäisin kuusen oston väliin. Toisaalta kaikissa vanhoissa kuvissa, missä olen oman kuusen kanssa on tietty hyvä hybris. Sulaa hulluuttahan se olisi missata hyvä hybris.

KEVÄISEN SYKSYINEN TALVI

Asun nukkekotikaupungissa. Nukkekotikaupungissa, jonne ei ole tullut vielä talvi. Kävin etsiskelemässä talvea ja joulua tänään kaupungilta mutta löysin poikia shortseissa pelaamassa jalkapalloa vihertävällä nurtsilla. Joulutunnelmani on aika monen lumihiutaleen ja joulukuusen päässä. Tuntuu, että tämä syksy on kestänyt viisi kuukautta.    

Olen antanut itselleni oikeuden katsoa niin paljon televisiota kuin vain sielu sietää kielitaidon toiveessa. Pystyn usein jo seuraamaan dialogia. Huomasin tässä eräänä iltana, että ymmärtääkseni kieltä paremmin hilaan ääntä koko ajan kovemmalle ja ohjelman lopussa naapuritkin ovat varmasti tunnistaneet minkä ohjelman parissa olen askarrellut. Saa nähdä kumpi tapahtuu ensin: tuleeko kielitaito vai meneekö kuulo.

TOTUUS OVISTA

 

Sain yskimislomaa viikon loppuun asti ja ihan oman lääkärin. Lääkärin, joka huolestuneena kysyi huomattuaan mustelmat käsivarressani, että eihän kukaan pahoinpitele mua. Hyvä, että lääkärit pitävät huolta näistä asioista mutta halusin heti vakuuttaa, että mitään syytä huoleen ei ole ja kerroin kävelleeni päin ovea. Siis vastaus, joka kuulosti heti sen sanottuani klassisimmalta emämunavaleelta ikinä. Vastaus, joka annetaan aina elokuvissa, kun vaimo on pelkkää mustelmaa. Paha, paha ovi. Tunsin hetken itseni huijariksi tämän totuuteni kanssa. Totuushan on, että taidan olla oman elämäni vaarallisin ihminen itselleni. Ja se on varmasti hyvä niin.

SPOTTIVALO LUOMUNA

 

Jos ei olisi harmautta, ei olisi pilkistäviä auringonsäteitäkään. Jos ei olisi flunssaa , ei olisi aikaa seurata näitä pilkistäviä auringonsäteitä. (Yritän kovasti, todella kovasti, ajatella asioita positiivisesti)  

MARKKINAHUMUA

Kävin yskimässä läheisen kaupungin joulumarkkinoilla. Täkäläiseen joulutunnelmaan kuuluu maailmanpyörä, sammalesta tehdyt barbababat ja moottorisahakilpailu. Vuorille oli satanut lumi ja turistit ryystivät hehkuviiniä. 

Olen aloittanut asuntoruletin. Mikä seikkailu! 

Ja jos en löydä asuntoa määräaikaan mennessä, asettaudun asumaan kaupungin kauneimman sillan alle tai tohon piparitaloon.

YSKITÄÄN YHDESSÄ

Sairastan samaa mitä koko kaupunki sairastaa. Jotain köhää. Kohta alan kuulostaa kuolevalta kissalta. Edellyttäen, että taudinkulku on sama kuin kollegoilla.

Täällä on ihan selvä kevät.

Sain 20 ruusua itseltäni. Että pikaista paranemista vaan itselleni. Sairastaminen on niin yksitoikkoista. Miksei telkkarista tule jotain mieltäylentävää?