PÄÄSIÄISTAVOITE

Lämpötila: Kuinka kylmä! 

Väri: Maailma muuttui vaaleanpunaiseksi. 

Tavoite: Pääsiäistavoitteena on saavuttaa tylsyys. 

Väliaikatiedot: Tylsyys saavutettu etuajassa. 

Munatilanne: Yksi surkean pieni maitosuklaamuna. Mutta mutta! Mulla on Wiener Nougaita! Kaikki hyvin valtakunnassa, vaikka ne onkin neliöitä* eikä ollenkaan pyöreitä.

Joku pääsiäisyllätys: Äiti-pupu pesueineen erään kaupan näyteikkunassa.

Siisteystilanne: Todella sanoinkuvaamattoman siistiä. Itse luuttusin. 

* edit: mitään neliöitä ole, SUORAKULMIOITA! Eiku SUORAKAITEITA! Tai en mä tiedä. Taidan olla ihan hiljaa nyt vaan.     

SUSIKEPPI

Lyijykynät terotettu, vekkihame viikattu tuolille, letit palmikoitu niin kireälle, että silmät on vinossa ja leivät kääritty voipaperiin; huomenna alkaa kielikoulu. Toivottavasti maito ei jäädy maitotonkkaan ja sudet häiritse koulutiellä. Pitääkin muistaa vuolla susikeppi aamusella.

Eiku näähän olikin mun vanhempien koulumuistoja, hetkellisesti sekoittui nykyhetkeen. 

Terveessä itsekehun hengessä täytyy antaa tunnustusta, että mä olen aika hyvä tässä opiskeluasiassa, kunhan vain pysyn hereillä. Tai ehkä tällä kertaa kysymys on enemmän siitä, että kunhan herään. Jos ajatellaan kauniisti - itselleen pitää olla kiltti - niin jossain toisella aikavyöhykkeellä herään aamulypsyn aikaan. En valitettavasti tällä aikavyöhykkeellä. 

Siispä viritän kaksi herätyskelloa, lupaan itselleni kaksinkertaisen annoksen vadelmahilloa aamupalalla ja lupaan nähdä kauniita unia. Vaikka ateljeista, joissa kävin tänään. Joulupukki hoi, tai mitä-näitä-nyt-on: Pakkasukko, Nikolaus, Hammaskeiju, Oprah, mä toivon joululahjaksi ateljeeta. Mä tarvitsen ateljeen. Mä haluan ateljeen. Mä vaadin ateljeen. Jos en saa, jään tähän makaamaan enkä varmana syö enää ikinä tillilihaa tai klimppisoppaa.

TARPEELLISTA TAVARAA

Mulla on taipumus kantaa mukana laukussa liikaa tavaraa, enkä usko, että olen mitenkään uniikki tässä suhteessa. Sitä uskoo, että jos ottaa esimerkiksi kameran mukaan niin sitä varmaan sitten kuvaa. Tämä myytti murrettu yllä olevan kuvan avulla: kannettuani pari viikkoa kameraa mukana, ainoa asia mitä siitä löytyy on tutkielma porkkanoista - otettu ihan kotona, ja tuskin jää virstanpylvääksi taidehistoriaan. Ei mitään niiltä kahdelta Geneven reissulta, ei yhtään räpsäisyä Helsingistä, ei tallennetta raclette-illallisilta tai yhtään mistään muustakaan paikasta tai tapahtumasta, joka olisi ollut edes potentiaalisesti mielenkiintoisempi kuin omat neliöt ja perjantain välipala. Yhteenveto: jatkossa ei tartte kantaa kameraa messissä.

Toinen asia mitä olen nyt kuljettanut uskollisesti mukanani on vessan lampun pahviloota. Paljastettakoon, että olen kylpenyt pimeässä määräämättömän ajan, koska lamppu on mallia ei-löydy-normi-kaupoista-spécialité ja motivaationi tasoa pimeässä-on-ihan-ok-kylpeä. Tänään viimein ajattelin uhrata lauantain ja lähteä isojen markettien ja autokauppojen vyöhykkeelle, sivistyksen ulottumattomiin siis. Yhteenveto: ihan hyvin voi pitää pahvia mukana, ei paina mitään ja jossain vaiheessa voi lykästää.

Elämä menettää äkkiä merkityksensä vaeltaessa ison jumbomarketin käytäviä pitkin kuunnellen koko kaupan äänitilan kattavaa katkonaista esittelyä grillistä - löysin tänään henkilökohtaisen helvettini. Iltapäivän antikliimaksin kruunasi käynti ruokakaupassa kaikkien muiden nälkäisten ja turhautuneiden kaupunkilaisten kanssa, jotka kaikki haluaa punnita vihanneksensa samaan aikaan. Onneksi suklaajäätelö palauttaa osan elinvoimasta tai ainakin auttaa unohtamaan. Yhteenveto: näyttää siltä, että jäätelöä kannattaisi kantaa mukana.

Eli, hyvä minä! Hyvin vedetty, asioita saavutettu. Tästä tää taas lähtee, kun näkee pestä käsipyykkiä. Jei.  

ONKO KOIRA KOTONA?

ON! Koira on kotona! - Sininen vai? Älkää nyt viitsikö, en mä mitään ole huomannut (sekarotuinen se kyllä on). Se on hyvä koira, leijuu mua aina vastaan eteisessä kun tulen kotiin. tuitui.  

Ruma totuushan on, että kukaan ei ole suostunut ottamaan mulle koiraa. Mähän en henk.koht voi, koska olen allerginen ja nyt ulkomailla. Mutta mun master plan on ollut, että saisin koiran jonkun toisen luokse. Että voisin aina kun puhteiltani kerkeäisin, käydä taputtamassa murreani ja heittämässä keppiä, ja sitten palata omaan koirankarvattomaan kotiini adrenaliinit nollassa ja silittämisestä endorfiinia ja muuta mukavaa kemiaa täynnä. 

Tiedän, että tarjous on täysin epäreilu; joku siis hoitaisi mun koiran arjen (nerokasta!), mutta välillä kaikkein röyhkeimmät ehdotukset toimii parhaiten. Ei ole tosin vielä ottanut tulta alleen, ihmisillä on niin absurdeja selityksiä töistä ja kaikesta muusta toissijaisesta vapaa-aika diipadaapasta. Ehkä pitäisi nostaa panoksia? Kaksi koiraa?

Kuvan tiskit ei muuten liity mitenkään mihinkään, paitsi siihen että olen ollut ihan liikaa kotona. Epälogiikka toimii niin, että kun on enemmän kotona tekee vähemmän, koska mahdollisuuksia tehdä vähemmän on enemmän, päätyy tekemään enemmän vähemmän. Huh miten kimurantti ja myrkyllinen kaava ihmisen mielenlaadusta. Onneksi kaava menee rikki just ihan just kohta pian.

Mutta kuka hoitaa mun hauvaa sillä välin? Vai otanko mukaan lentokoneeseen?

PAINOVOIMA

Sain urheiluriippuvaisen ystäväni visiitille luokseni. Ristiin rastiin ollaan heiluttu nyt Suissessa hiki otsalla, kuvat lumikenkäilyreissulta; näkyvyys ei ollut ihan paras. Röstit vetäistiin ravintolassa, jonka täytyy olla Sveitsin ydin. Jos joskus tulette vierailulle, osoitan paikan kartasta. Perjantaista lähtien olen vain maannut sohvalla ja samalla haaveillut sohvalla makaamisesta.

Sitten iso detalji loppuun: tässä huoneustossa on yksi suunnitteluvirhe, nimittäin jos tiputan jotain jossain päin huoneistoa, niin se jotain päätyy vessanpönttöön. Vessan oven tarvitsee olla auki kyllä, ihan niin mystiselle tasolle ei olla menty, että materia läpäisisi materiaa. En edes viitsi listata sitä kaikkea tavaraa mikä on käynyt pöntön kautta, vaikka listaamisesta yleensä tykkäänkin. Mutta olen hämmästynyt, ja yritän muistaa sulkea vessan ovea. 

HALEI, PUSEI, KAIKKEE

Kaiken annoin viikonloppuna, kun kävin harjoittamassa kansalaistaitoja skiissä ja äfter skiissä Chamonix:ssa. Olen poikki, kuitti, finito, slut ja kaikkea siltä ja väliltä.

Jotain oli aavistuksen pielessä laskutekniikassa, kun piti jatkuvasti levyttää vuorta vasten. Puss ock kram, iski silmää vuori ja taas oli uusi fritsu lonkassa ja hiihtotarpeisto sikin sokin rinnettä. Tarpeeksi monta kertaa kerättyäni välineitä ja itsetunnon rippeitä rinteestä, päätin, että ehkä olis oppitunnin paikka ja mielellään ennen kuin helikopteri hakee alas (vaikka siis eihän tässä ihan noviiseja olla, kun pari viikkoa sitten askarreltiin yksi mustakin mäki alas). Hätiin kerkesi Remi, ihan alkuperäisväestöä, ei siis mitään tuontikamaa briteistä. Remin kanssa haettiin oikeaa painopistettä suksien päällä ja harjoiteltiin sauvojen käyttöä käännöksissä; al-e-(h)op huudahti Remi ja silloin lähti meikän sukset rinteessä uuteen käännökseen. 

Oppitunnin lähestyessä loppua, Remi tarjoutui videoimaan viimeisen laskuni. Tuuli hiuksissa tein tiukkoja käännöksiä jäisessä rinteessä, lumi pöllyten, väistellen hitaampia. Jostain syystä videolla auraa tyhjää mäkeä alas hitaasti ja varmasti 5-vuotiaan näköinen allekirjoittanut. Piinallisimmat puolitoista minuuttia ikinä. En enää kehtaa palata Ranskan puolelle rinteeseen. Tähän tää harraste nyt sitten jäi. Onneksi after skiissä kukaan ei osannut aavistaa synkkää salaisuuttani. No, nyt te tiedätte, mutta jonnekin tää oli pakko sanoa, että saa taas öisin unta. Mutta kiistän kaiken, jos ikinä otatte puheeksi ja hankkiudun todistusaineistosta eroon pikimmiten. Kauheeta, jos video leviäis nettiin; täälläkään ei enää kehtaisi naamaansa näyttää.

Ei siis yllättäen kuvia tällä kertaa. Olen allerginen kaikelle visuaaliselle, joka muistuttaa aiheesta.     

MYYDÄÄN RATKAISUJA, OSTETAAN MAHDOLLISUUKSIA

Puuhaperjantai: yhdistä tivut - vai tiput? ja löydä piilotettu viesti ja elämän tarkoitus! Lupaan, en narraa.

Joo ei helli aurinko ei pientä kulkijaa. No en olis halunnutkaan, sade on niin ihanan... märkää.

Tänään oli isojen ratkaisujen päivä. Puntarissa oli skanneri tai skanneri ja printteri kontaminaatio. Ostin skannerin ja mekon. Luovaa ongelmanratkaisua. Tämän takia lapset, tämän takia kannattaa opiskella. Tai sitten voi olla, että asialla ei ole mitään tekemistä opiskelun kanssa. Ratkaisu ei oikeastaan ollut edes luova eikä se ratkaissut sitten mitään, paitsi sen, että tulevaisuudessa ei tarvitse elvyttää printterin kuivahtaneita väripatruunoita. Kas kun printteriä ei siis ole. No en olis halunnutkaan, printterit on niin inhottavan... kuivia.

Ja mitä itsetuntomannaa lounashetki tarjosikaan, brasilialaistunut sveitsiläismies aloitti keskustelun lounasravintolassa taikasanoilla "opiskeletko täällä?". Heti olin sulaa vahaa, meni boheemin rento (räjähtänyt?) habitukseni täydestä opiskelijavaleasusta. Oikeastaan tämän takia kannattaa opiskella, että löytää oman opiskelijahabituksensa, joka nuorentaa heti noin sanotaanko kymmenellä vuodella het'tykkänään. Voi eeeiii herttinen sentään, minä siihen en français - mä kartotan tällä hetkellä uusia mahdollisuuksia. Kiitos S tästä hienosta fraasista. Käytän sitä joka päivä. Liftaa taas sitä itsetuntoa: nyt ollaan mahdollisuuksien äärellä. Joka päivä. Kokoajan. Käsi jo ojossa universumia kohti, kohta siihen Mahdollisuus tipahtaa. Mikä hybris: mä voin tehdä mitä vaan*! *en ehkä kuitenkaan niitä huippumalli- tai astronauttijuttuja kuitenkaan, jotain rajaa sentään hybriksen sumentamassa toiveajattelussakin

Josko sinne Rioon lähtis? Kuulema on jännittävää ja vaarallista elämä siellä + niitä karnevaaleja, joissa vasta onkin jännittävää ja vaarallista. Saisi jäädä suisset tänne keskenään lajittelemaan sääntöjään ihan vaikka väri- ja kokojärjestykseen.

Eiku, ei vaineskaan. Vitsit vitsinä. Hieno maa, hienot juustot. Ja ihan ok valkoviinit, mistä tulikin mieleeni että afterwork odottaa. a+