keskiviikko 4. marraskuuta 2009

JIHAA!


Se tuli! Se on ihana! Talvi! Lumi! Joulu! Iih, iih!

HOPEAA





Löysin puun, johon voi mennä sisään. Käsi on kipeä hahmomallin tekemisestä. Tuntuu, että olisin ollut koko syksyn hiljaa. Tajusin, että valokuvaaminen automaattiasetuksilla vie iloa valokuvaamisesta. Olen niin iloinen omasta kamerastani. Olen niin iloinen siitä, että saan olla tässä tällä hetkellä. Syksyllä luonnosta tulee hopeinen.

maanantai 2. marraskuuta 2009

KÖHÖM



Siirryin jo joulun odotukseen (hän tunnusti hieman nolona). Sekä flunssa numero kakkoseen. Ja lisäksi vielä muuton odottamiseen. Olen lukenut niin paljon glorian koteja, sköna hem- lehteä ja huoneistokeskusta sekä oikotietä, että olen narrannut itseni odottamaan uuteen kotiin pääsyä. Sellaiseen kotiin, missä on lautalattiat, ikkunat ainakin kahteen suuntaan, kylpyamme ja näkymät puistikon yli. (Ensimmäisessä kuvassa on unelmataloni: mansardikatot!)

Sain flunssan varmaan ihan varmaan siitä syystä, että olin seuraneitinä kahdelle ysivuotiaalle Helsinginreissulla ja kulutin kaikki energiani siihen. Kierrätin tyttöjä shoppailemassa, leffassa, keinupuistossa ja eri liikennevälineissä. Kumpikaan ei ollut aikaisemmin ollut metrossa, joten köröteltiin sitten Rautatientorilta Kamppiin metrolla.

Luonto on ihanasti kuluttanut värivarantonsa loppuun. Odotan jo lunta!

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

PAJANEN



J sen sanoi: meille taitaa jouluksi tulla tuoli. Niin taitaa! Vielä ollaan kovin pienessä mittakaavassa (1:5) mutta kohta se alkaa kasvaa ja kasvaa kunnes on ihan 1:1. Olohuone on täynnä purua ja silppua. Sitä roikkuu myös hiuksissa ja hihoissa, se hiipii myös nenään. Minä olen selvästi purustaja.

Vaikeinta on aikaan saada jotain suoraa. Suora on käsitteenä tuntematon käsilleni, jotka haluavat tehdä tähän maailmaan kiemuraa viivaa ja pintaa. Millimetri on taasen päälleni vaikea asia: huihai, milli sinne tänne. Ja sitten tuolista tulee vino ja ihan keikka.

Tekee hirveästi mieli suklaakakkua.




tiistai 27. lokakuuta 2009

HAJANAISIA HUOMIOITA




Bussin tuplaikkunoiden väliin jää usein kesällä vettä ja matkustaja saa ihailla akvaariota. Tänä aamuna huomasin bussin ikkunan välissä sammalta (sanoisin rahkasammalta).

Joudun purkamaan äidille aloitetun pipon kolmannen kerran. Liian kireää, liian löysää, liian outoa käsialaa tulee tästä pipotehtaasta. Hemmetti.


Esitelmät ovat usein kovin köykäisiä. Kuuntelija nappaa ehkä jonkin sanan sieltä täältä ja loppu on vain kuin jonotusmusiikkia. Messuja pitäisi varmaan myös välttää (ellei halua ostaa metrilakua).

Pienoismallien tekeminen on vaikeaa, jos ei ole selvillä mitä haluaa tehdä. Luonnosteluun ne eivät tunnu käyvän itselleni. Tuolieni pienoismallit näyttävät painavan vähintään 200 kg. Toivottavasti ostamani balsapuu tuo avun kamalaan robustisuuteen.

Eilen päätin tehdä kortin vanhalle naapurillemme, joka on sairaalassa. En ehtinyt. Onneksi äiti oli käynyt tapaamassa häntä viikko sitten ja kertonut hänelle, että hän on ihana ystävä. Ystäville pitää muistaa sanoa ihanuus ääneen ja kortti pitää tehdä heti.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

MÄ UIN


..väreissä, joita on puissa ja maassa. Tiedättekö tunteen, että kuuntelee musiikkia mutta sitten hirveästi haluaa kuunnella lisää musiikkia ja avaa toisen radion tai muun musiikkivehkeen? Tai lukee lehteä mutta samalla haluaa lukea lisää ja avaa koneelta blogin lisäluettavaksi siihen viereen? Sitten ui siinä kuvien ja äänien virrassa. Niin tein tänään. Oikein tårtapåtårta päivä.

Muistettiin siirtä kellojakin. Mä olen muuten niitä, joiden vuosi kulkee toiseen suuntaan kuin kello. Sen takia myötä- vastapäivään sekä oikea ja vasen ei ole koskaan ollut mun vahvuuksia.

perjantai 23. lokakuuta 2009

MAASEUTU




Näihin tunnelmiin on kiva palata. Sain isältä takaisin kamerani muistikortin vaarin synttäreiltä. Silloin yövyttiin ihan oikeassa kartanossa, kun vaarin mökki oli täynnä muuta sukua.

Aamiaiset oli tässä kartanossa tukevat. Aamiaisen odottelu ja pähkäily siitä, minkälaisena munansa ottaa alkoi jo illalla nukkumaan mennessä (harrastin samaa jo Oslon matkalla).

Hevoset on kummitytön tallista.

Sain myös piirtämisen rullaamaan. Tällä hetkellä olen varma, että näpeissäni on syntymässä ihan näpsäkkä tuoli mutta tietäen oman prosessini tätä fiilistä kestää tasan tämän illan. Suunnitteluani voisi lähinnä kuvata Ismo Alangon laululla kriisistä kriisiin. Mutta vastapainoksi on sanottava, että kai tästä hommasta jotain saa, niin no juuri noita hähäävalloitanmaailmantälläkikkareellajaväestövähintäänlennähtääpyllylleen-hetkiä (toivottavasti eivät kuitenkaan pyllähdä tämän tuotoksen takia, koska haluaisin, että tuolistani ei pyllähtelisi pois).

Pylleröimisiin.