ÄÄRIMMÄINEN MUODONMUUTOS

Leikkautin hiukset nimittäin. Nyt kyllä teen huoneentaulun, joka muistuttaa pitkän tukan tylsyydestä ja sopimattomuudesta minulle. En jaksa tehdä pitkälle letille sitten mitään. Se roikkuu mukanani ankeana ponnariviritelmänä ja yrittää leikkiä kuollutta.

Mutta nyt on terhakas vinopolkka.

Viikonloppuna olen vain siirtynyt istumasta makaamaan ja toisinpäin. Katsonut kaikki sisustus-, vaate-, napajäätikköohjelmat, mitä olen vain ehtinyt.

Huomenna yritän jaksaa mennä pajalle käsittelemään tuolini jollain vahalla (saippuakäsittely ei toiminut, se muuttii haavan ihan neonkeltaiseksi, voi plääh).

HAUTAUTUU LUMEEN

Kohta meidän ikkunoista ei nää enää ulos. Kinokset ovat alkaneet kerääntyä ikkunoiden eteen ja parvekkeella vasta lunta onkin. Onneksi on radio, kirjoja ja internet. Voihan olla, että ovesta ei pääse enää ulos. Niin ja banaaneita löytyy myös.

Olen aloittanut keramiikan kurssin ja etsin nyt blogeja keramiikasta. Ihan kihisen jo päästä taas ensi viikon tunnille. Viime tunnilla tein virtahevon, joka tunnistettiin rauskuksi.

Aloitin joulun jälkeen vihkon, jonka kanteen kirjoitin Thesis 2010. Tähän mennessä sieltä löytyy piirroksia ankoista, mobileista ja dinosauruksista. En usko, että professori hyväksyisi vielä aiheen. Ehkä pari riviä tekstiä aiheesta "opinnäytetyön ahdistus muutettuna kuviksi ja höystettynä käyttäjäkeskeisellä tuskalla" saattaisi tuoda kaivattua akateemisuutta aiheeseen.

Jos valmistuisin tämän vuoden puolella niin pääsisin myös matkalle. Äiti lupasi hövelisti maisteri-matkan. Kun valmistuin kandiksi lähdettiin äidin kanssa Barcelonaan. Se oli mahtava matka: Miron museo, kuumat kadut, hiertyneet jalat ja koko se ilmapiiri. Nyt on siis paljon pelissä, koska matkakuumeeni on nousussa. (Vihkosta löytyy myös lista kohteista, joita voisi harkita: Pariisi? Kööpenhamina? Berliini? Madrid?)

TALVIMAA

Koulu, joulu, uusivuosi ja synttärit saatu nyt pulkkaan. On pienoinen kivakrapula, eli on ollut liian kivaa, että olisi muistanut suunnitella uutta kivaa. Sitä putoaa kivatyhjiöön.

Tarvoin juuri pari tuntia lumessa. Olen talvi-ihminen. Paitsi -15 astetta alkaa olla kyllä liikaa kunnon ulkoilulle. Tai ehkä se on tämä pureva viima joka syö poskia. Ja kah, mittari näyttää nyt -10 astetta, ei tuntunut ollenkaan pahalta (toisaalta kyllä pukeudun kuin inuiitti ja kävelystäni tulee taapertamista).

Vähän sellainen huhhaheirommijapullo-olo. Seuraava kurssi alkaa vasta 11 päivä ja taaskaan kenelläkään ei ole lomaa samaan aikaan. Mitähänsitätekisi? Seuraavaksi kyllä syön. Kuusi tuoksuu vielä vähän. Huomenna kai sekin on päästettävä tuskistaan.

JIHAA!

Se tuli! Se on ihana! Talvi! Lumi! Joulu! Iih, iih!

HOPEAA

Löysin puun, johon voi mennä sisään. Käsi on kipeä hahmomallin tekemisestä. Tuntuu, että olisin ollut koko syksyn hiljaa. Tajusin, että valokuvaaminen automaattiasetuksilla vie iloa valokuvaamisesta. Olen niin iloinen omasta kamerastani. Olen niin iloinen siitä, että saan olla tässä tällä hetkellä. Syksyllä luonnosta tulee hopeinen.

KÖHÖM

Siirryin jo joulun odotukseen (hän tunnusti hieman nolona). Sekä flunssa numero kakkoseen. Ja lisäksi vielä muuton odottamiseen. Olen lukenut niin paljon glorian koteja, sköna hem- lehteä ja huoneistokeskusta sekä oikotietä, että olen narrannut itseni odottamaan uuteen kotiin pääsyä. Sellaiseen kotiin, missä on lautalattiat, ikkunat ainakin kahteen suuntaan, kylpyamme ja näkymät puistikon yli. (Ensimmäisessä kuvassa on unelmataloni: mansardikatot!)

Sain flunssan varmaan ihan varmaan siitä syystä, että olin seuraneitinä kahdelle ysivuotiaalle Helsinginreissulla ja kulutin kaikki energiani siihen. Kierrätin tyttöjä shoppailemassa, leffassa, keinupuistossa ja eri liikennevälineissä. Kumpikaan ei ollut aikaisemmin ollut metrossa, joten köröteltiin sitten Rautatientorilta Kamppiin metrolla.

Luonto on ihanasti kuluttanut värivarantonsa loppuun. Odotan jo lunta!

PAJANEN

J sen sanoi: meille taitaa jouluksi tulla tuoli. Niin taitaa! Vielä ollaan kovin pienessä mittakaavassa (1:5) mutta kohta se alkaa kasvaa ja kasvaa kunnes on ihan 1:1. Olohuone on täynnä purua ja silppua. Sitä roikkuu myös hiuksissa ja hihoissa, se hiipii myös nenään. Minä olen selvästi purustaja.

Vaikeinta on aikaan saada jotain suoraa. Suora on käsitteenä tuntematon käsilleni, jotka haluavat tehdä tähän maailmaan kiemuraa viivaa ja pintaa. Millimetri on taasen päälleni vaikea asia: huihai, milli sinne tänne. Ja sitten tuolista tulee vino ja ihan keikka.

Tekee hirveästi mieli suklaakakkua.