
Vähänkö pidän näistä trooppisista öistä. Kerrankin on kesävaatteille käyttöä Suomessa. Salsaaminen oli tosin aika hikistä tänään. Olen kunnostautunut ja alkanut taas käydä liikkumassa. Hyvä jumppa, parempi mieli. Ja kamala nälkä, perunat, valmistukaa jo!Olen lukenut kuin mielipuoli koko heinäkuun. Tässä varmaan paikkailen viime talven lukemattomuutta. Ehkä ihmisen pitää lukea joku tietty määrä sanoja per vuosi? Yritän ottaa kiinni tätä kiintiötä. Yleensä luen teemoittain. Esimerkiksi viime kesänä luin lähinnä Kyllikki Villaa. Yhtenä talvena luin toisesta maailmansodasta mutta tänä kesänä ei ole teemaa. Ryntäilen kirjakaupassa sinne tänne ja hamstraan kirjoja myydyimpien kirjojen hyllystä. Ei kovin originellia, mutta mitä tässä lukubulimiassa voi muutakaan tehdä? Kävähdin myös alessa. Sain ruskeita paketteja. Mulla on nyt puolihousut, huivi ja vyö.

Viikonloput, mikä hupeneva luonnonvara. Voisin ottaa kaksi putkeen. Nyt on haettu taas luomukananmunia ja ihasteltu Turun saaristoa ja saaristolaisherkkuja. Tarvitsisin kyllä sen oman saaren. Huono puoli tässä reissaamisessa on se, että jos mahdollista, olen entistäkin väsyneempi.
Näin syö prinsessat aamiaista kohokuvioisista astioista. Mutta minäpä tästä livahdan vaalimaan valtakuntaani. Adios.

Eilen toteutui visiitti Lahteen. Se oli valmistumislahja P:ltä. Meillä oli aluksi vähän vaikeuksia Lahden kanssa, se ei oikein suostunut avautumaan meille. Vihdoin rannassa, kun saimme jäätelöt käteen ja pääsimme käymään Pro-puussa niin vaikutelma parani. Matkamuistoksi ostin pihlajaisen lusikan. Ah, sellaista olen jo halunnut pitkään, puulusikkaa puuron keittoon.Tämä päivä on mennyt lueskellessa ja rantatunnelmissa. Parveke on otettu taas käyttöön. Kesätunnelma on täällä.

Pystyn antamaan lempinimen ihan kaikelle. J ei oikein osaa arvostaa (eikä aina tulkita) lempinimeämistäni. Lempinimessähän tärkeintä ei ole se, että se lyhentäisi alkuperäistä nimeä (tähän moni usein juuttuu, vaikka asia ei ole lainkaan oleellinen), oleellisinta on tunnelma. Otetaan esimerkiksi Nuuksio, josta voi helposti nähdä, että lempinimeksi tulee Nuuksis. Nuuksis kuvaa hyvin retkeilijän uteliasta ja lempeää suhtautumista paikkaan. Näin lumpeen. Söin mustikan. Söin kinuski-rahka-herkun. Hytkytin maata. Opin tuntemaan haavan. Kamalan noloa mutta tajusin etten tiedä miltä haapa näyttää ulkopäin. Lautana kyllä pystyn sen tunnistamaan mutten metsästä (järkyttävää, traagista!). Ja eräs kanssa juhannustaja oppi eron tavallisen kekomuurahaisen ja hevosmuurahaisen välillä. Niin ja me tytöt sytytettiin saunaan oikein hyvät tulet! Taito- ja tietopankkia on nyt kartotettu. Yritin myös opetella juomaan olutta mutta vielä tökkiitökkii.