tiistai 27. syyskuuta 2011

IKÄVÄ



Ikävä suomalaista designia. Onneksi se tulee tänne Sveitsiinkin tilattaessa. Että kiitos vaan äiti. Itseasiassa olen huomannut, että mulla on yllättävän paljon suomalaista suunnittelua päällä, kaulassa, jalassa, olalla, laukussa. Sitä ihan melkein ylpistyy, että katsokaa, näin meillä Suomessa.

Maistatin salmiakkia kämppiksellä. No ei tykännyt. Yllättäen. Toisaalta en olisi halunnut jakaakaan saalistani.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

VAIKEE, ON VAIKEE





Välillä joistain kaupungeista ei vaan pääse perille (Geneve). Eikä edes löydä oikeaa suklaamerkkiä. Ja design näyttäytyy näpertelynä. Kamalaa. Annan vielä kolmannen mahdollisuuden.

Eilen oli paikallinen taiteiden yö ja museoihin pääsi yhdellä lipulla. Kävin kahdeksassa museossa. Olen nyt nähnyt kiviä, fossiileja, eläinten luurankoja, sikiöitä, nykykeramiikkaa, sarjakuvaa, gallialaisten talismaaneja, kaupungin historiaa, maan historiaa ja 1800-luvun taidetta. Sulattelen tätä varmaan koko loppuvuoden. 

Ja muuten, tänään ei ole satanut vaikka on sunnuntai.

lauantai 24. syyskuuta 2011

JOO!


Löysin tästä läheltä joogakoulun ja päätin käydä kokeilemassa. Täytyy sanoa, että oli aikakin aloittaa jotain tällaista. Tiedän, että lihakset tulee olemaan todella kipeät jo tänään. Mutta oli hyvä laskea hartiat alas. Olen varmaan spennannut niitä ylhäällä siitä lähtien, kun nousin lentokoneeseen Helsinki-Vantaalla. 

Nyt syömään pieniä perunoita ja, ja, mitähän sitä lisäksi laittais?

maanantai 19. syyskuuta 2011

KAUPUNGIN NAVASSA



Sataa. Edelleen (wtf, muutinko sittenkin Englantiin?). Haaveilen taljasta mihin kääriytyä. Oikeastaan elävä eläin, mihin kääriytyä, olisi vielä parempi. Joku tyyliin löysä lammas, jonka voisi kietaista harteille.

Tänään kaupat ja ravintolat olivat kiinni. Nyt tässä kantonissa juhlitaan jotain, mitä kukaan ei tunnu muistavan, jotenkin se ehkä saattoi liittyä paastoamiseen. Paastosta puheenollen, onneksi mäkki oli auki,  muuten olisin pissinyt ensimmäistä kertaa elämässäni porttikongiin tai housuihini (näin jälkeenpän ajatellen se olisi ehkä lämmittänyt ainakin hetken). Mäkki oli hetken kaupungin napa, sinne vaelsi kaikki märät turistit ja paikalliset nälkäiset perheet. Hurraa ylikansalliset yritykset!

Täällä on muuten järjettömän hyviä viinirypäleitä (mikä hassu sana: rypäle. Hiih-hiih). Viimeksi valitsin jotain keskihintaisia rypäleitä mutta miten pehmeäksi ja makeaksi rypälelajikkeeksi se paljastuikaan! Miltäköhän ne kalleimmat maistuu? Sitten söin parmesaania ruuan kanssa ja jälkkäriksi suklaata. 

Ja sitten piirsin.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tänäänkin sataa. Joten siivosin. Miksi sunnuntaisin sataa aina?

Huoneen sisustus on yöpöytää ja yhtä julistetta vaille valmis. Vielä voisi yksi iso kasvi mahtua ja magneettimuistitaulu ja Eamesin keinutuoli ja lattiatyynyjä ja lisää taidekirjoja ja ja ja... No, ehkä sisustuksen ei ole tarkoituskaan valmistua koskaan.

METSÄ





Vihdoin löysin metsän! Tätä metsää etsin jo pari viikkoa sitten mutta tiet kiertää ja kaartaa niin paljon, että päädyinkin silloin keskustaan. 

Intouduin kuvaamaan sikoja. 

Lenkkarit oli hyvät, paitsi ukkovarpaiden kärjet tulee kipeiksi, jos pitää kävellä puoli tuntia alamäkeä. Illalla tuli hieno ukkonen ja sade. Kastuin läpimäräksi. Allenin uusin oli hyvä.

perjantai 16. syyskuuta 2011

SAVUMERKKEJÄ

Tässä on Euroopan suurin kellotalu
Vai oliko se sittenkin tässä?



Nämä kuvat ei nyt liity mitenkään tähän päivään, vaan ovat viime viikonlopun Zurich keikaukselta. Päätin säästää blogini tämän päivän annilta eli pinkeiltä juoksuvarusteilta. Kyllä, aion ruveta lenkkeilemään. Tai ainakin käymään ulkona niillä kalliilla, tosiaan pinkeillä, suht rumilla lenkkareilla, jotka siis ostin aivan vapaaehtoisesti. No ainakin ne hehkuu syyttävästi huoneen nurkassa jos ei muuta.

Olen koko päivän metsästänyt kirjepaperia, sellaista missä mukana tulisi pari palaa nättiä paperia ja siihen sopivia kirjekuoria (mulla on näitä Helsingissä yksi kuutiometri). Voisin ilmeisesti ihan yhtähyvin etsiä kirjekyyhkyä.