HAPPYHAPPYJOYJOY

Se olis niinko aprés fête nyt. Saako masentua?

Tämä oli kompa, nimittäin kuulkaas, vaikka tässä ihan yrittämällä yrittäisin masentua niin Vaudin kantonin vesi pitää tunnelman mukavasti plussan puolella ja pään pinnalla. Vesi tässä kaupungissa todettiin juuri Suissen parhaimmaksi kemikaalikoktailiksi (sisältäen peräti 17:ta eri sortimenttia !). Että kaikki samassa lasissa, yhdellä huikalla hoituu mielenterveys, ehkäisy ja kuka tietää - ehkä jotain vahvempaakin saa kaupunkilainen vedestään. Ei ihme, että koko Suisse Romande tuntuu välillä yhdeltä isolta aperolta. Lääkityn on helppo hymyillä.

Ja vähän kun uittaa rättiä hanan alla ja näyttää pinnoille, niin kyllä kiiltää kohta keittiötasot ja naapuri pyörtyy seinän takana kloorin hajuun. Ihmevettä. Kohta rupean pullottamaan ja myyn Suomeen.

Mun piti oikeestaan tulla tänne keulimaan onnistuneilla synttärijuhlilla eikä miettimään bisneksiä. Summaten: ruokaa oli liikaa, ilmapalloja sopivasti ja shampanjaa - no, shampanjaa voisi olla aina enemmän. Taas todistettiin muuten alkoholin voima, sillä ainakin yksi eksynyt juhlija - MinäPuhelin hyytyi Keski-Euroopan arktisiin olosuhteisiin (+3C) - onnistui suunnistamaan oikeisiin juhliin skumppapullon pehmeän poksauksen ohjaamana. Että kippis ja santé vaan jatkossakin kaikille eksyneille.

Vielä loppuviimeeksi päivänpolttava kysymys: miksi siivota ennen juhlia?

Empiiriset havainnot todistaa kiistatta, että kakkua ja tahmaa on enemmän parketin saumoissa juhlien jälkeen. Koska olen saanut kunnian syntyä optimoijien jaloon kastiin, aion jatkossa siivota vasta, ja ainoastaan, juhlittuani. Sotku, elämäni elinkautinen. Mutta myönnän, ihan liikutuin, juhlakengissäni oli nokare kermavaahtoa. On siis edelleen. Odotan, että kuu ja tähdet asettuvat oikeisiin asentoihin siivousonnen varmistamiseksi.    

MIHIN RAHA PALAA?

Tässä tänään siivotessa, kontatessa kuitteja lattianrajasta, totesin, että viime vuonna rahat paloivat junalippuihin ja kenkiin. Olen siis polttanut rahaa kulkemiseen. Uusi vuosi, uudet kujeet; rapsutin viime vuoden kurat kengistä ja pistin kaappiin odottamaan. Kengät, en kuraa.

Tänä vuonna vähennän kenkien ostamista - yllätin itsenikin tällä lauseella - ja panostan kokkaamiseen ja hyviin raaka-aineisiin. Aion oppia laittamaan hyvää ruokaa; hauduttamaan, temperoimaan, siivilöimään ja mittaamaan tarkasti, ehkä jopa digitaalisella vaa'alla. Otan pieniä haparoivia askeleita kohti emännyyttä. Ehkä kohta voin jo näyttää kuvia yrteillä täytetystä kanasta tai pellillisestä rapsakkaa focaccia:a. Ehkä.

Se on vähän väärin, että jos edellinen sukupolvi on käynyt esim. sanotaan vaikka emäntäkoulun, niin ne opitut taidot ei siirrykään automaagisesti seuraavaan sukupolveen (lue: minuun). Korjaan: se on paljon väärin. Pitääpä aloittaa suklaan temperoinnin googlaamiselle.

OMA VIKA PIKKU SIKA

Herrasväki, harmaita seiniä, olkaa hyvät. Imekää itseenne!

Olen jotain oppinut tässä kuluvana vuonna (whoa!). Kiva pitää järjestämällä järjestää. Jos nyt ruvetaan vertaamaan, niin ennen strategiani oli, että kivaan törmää. Ja törmätessä, silloin ehkä vaan tarkistettiin, että elossa kai vähän se Kiva on - hyvä - mutta jätetään kuitenkin varulta makaamaan siihen. Kai siihen myöhemminkin ehtii törmää - ja ettei kuluisi vaan loppuun. Katellaan myöhemmin uudestaan, mihinkä se tuosta liikkuisi.

No ei mihinkään. Mutta kun ei sitä tarttis säästää niinkuin perhosbarbien kuplavaahtoa. Eikä siitä kuplavaahdostakaan saa mitään kivaa, jos sen löytää kymmenen vuoden päästä kivettyneenä purkkiinsa (voi kyllä, minä pieni säästäjä). 

Nykyäänhän homma menee näin: asetutaan runolliseen asentoon x ja ruvetaan miettimään: mitähän KIVAA sitä haluaisi tehdä tänään/huomenna/viikonloppuna/ensi viikolla/ensi vuonna/ensi vuoden ensi vuonna kertaa n. Ne jotka tykkää listoista, niin vaikka listaa (mä vähän tykkään suorittaa kivaa, mun uusi harrastus. Ihana ruksaa yli). Kimppakivaan rekrytään tyyppejä mukaan, ja toteutukseen. Et ei ole tän vaikeempaa tää. Vähän melkein nolottaa samalla tavalla kuin jouduin antamaan lihapullien reseptiä filippiiniläiselle tytölle: "Näis on niinku lihaa ja sipulia."

Voilá, kiva on syntynyt. Siinä se toikkaroi virkeänä elämän langalla. Tai jotain muuta ontuvaa kielikuvaa tähän. Yh, oksetan itseäni. Seuraavaksi käydään tämän kauhean itseruoskinnan, sarkasmin ja kyynisyyden kimppuun. Ehkä jo ensi vuonna on vuorossa seuraava osa selfhelppiä, olettaen, että jotain oivalluksia tulee.

KAMOON KAAMOS

Kaamos on lauennut automaattisesti käyntiin aivoissani, vaikka täällä on valoisampaa kuin Suomessa. En tiedä onko se syynä siihen, että nykyään harmaa väri kiehtoo mua. Otinpa tässä viikko pari sitten kameran muistitikun täyteen kuvia hienosta betoniseinästä. Kotona kun tarkastelin saalista olin vähän pettynyt; kun se seinä oli oikeasti livenä hieno. Kuvissa, no, seinä. Ehkä en vaan vielä valokuvaajana ole tarpeeksi kehittynyt. Eikun uutta kierrosta vaan kehiin, täytetään ulkoinen kovalevy harmaalla. 

Kreikkalaisen kundin kanssa ruvettiin ranskantunnilla vertailemaan kokemuksia valosta. Kerroin, että täällä keski-Euroopassa olen koko ajan että "ooh, aah, onpa valoa ja aurinkoa". Kun hän on taas että "kuinka pimeää, valotonta, auringotonta". Ei kuulemma ole koskaan ollut niin kalpea kuin nyt. Kun taas mä en ole koskaan ollut marraskuussa näin ruskea.

Mun pitäis tehdä suomalaisia lihapullia kaverin juhliin. Juhlat alkaa tunnin päästä ja mä en ole vielä edes käynyt kaupassa. Mulla on hypoteesi: mä tulen myöhästymään. 

EI PAHA

Vitsin vitsi. Mulla on sirkusvalot! Taas saa ruksata yhden pitkäaikaisen haaveen listalta. On se nastaa, että näin aikuisena voi toteuttaa omia haaveitaan tosta noin vaan. Nää mun pitkäaikaiset aikuishaaveethan on olleet akselilla muumilakanat & sirkusvalot. Hyvin kypsää. Nyt pitää pitää sitten jotkut hyvin kypsät ja hämärät juhlat, että valot pääsee oikeuksiinsa.

Mähän olen melkein seestynyt ton super hässäkkäisen kesän jälkeen. Ajatukset pysyy jo aika hyvin kasassa enkä meinaa enää nukahtaa pystyyn. Ei paha.    

ASIAAN

Mulla ei ole mitään kerrottavaa! Silti tekee kauheasti mieli kertoa. Pirullista. No mennään yksityiskohtiin, kun kerran suuret linjat on edelleen samoja kuin aina: väsyttää, välillä vituttaa, ja sitten on taas hauskaa ja virkeää. 

Yksityiskohta numero 1. Tapasin jonottaessani iranilaisen tytön joka kertoi, että nimeni tarkoittaa hänen kielellään poikaa. Hänen nimensä tarkoitti taivaasta laskeutunutta jumalatarta. Äiti ja isä, miksi kukaan ei tehnyt benchmarkkausta mun nimestä ennen ristiäisiä. Kysyn vaan.

Yksityiskohta numero 2.  Löysin oman summerini! Aika viheliäistä, kun edellisen asukkaan laittama vettynyt nimilappu häviää myrkyisenä yönä, eikä ole enää käsitystä mikä summeri kuuluu ja kenelle. Lamaannuin puoleksi vuodeksi. Toissa päivänä tein kenttätyötä soittamalla potentiaalista summeria, ja sehän se olikin, mun ikioma pikku summerinappi.

Yksityiskohta numero 3. Jos oraalista ranskan kurssia ei järjestetä, sille on vaikea päästä. Ihan loogista. Mutta siis jonotin (katso kohta 1) itseni toiselle kurssille. Että tässä ihan edistytään tässä kielenopiskelussa. Toisaalta nykyään puhun tahmeaa suomea, takeltelevaa englantia ja vähän vähemmän surkeaa ranskaa. Mutta eihän tietotaito voi kasvaa rajattomasti, se vaan tasoittuu useamman eri tekijän välillä. Niin. 

Johan tässä tulikin asiaa. Eiköhän tää jo helpottanut.
   

RAPU-RAPU

Ensimmäiset rapujuhlat takana, ja heti pääsin ravun keittoon. Ravut oli kauniita keitettyinä. Mieletön oranssi! Mutta olihan se keittäminen, no, kokemus. Syöminen se vasta askartelua olikin.