sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

JÄÄT




Saari vallattu. Helppo valtaus, paikallinen (savolainen) ilves ei ollut maisemissa. Näätte sen tassuttelun jäljet kuvassa yksi. Vedin lipat matkalla rantaan ja polveen tuli mustelma, siitäkin jäi jännät jäljet lumeen, ihan kuin joku olisi vetäissyt spagaatin siinä metsäpolulla.

Mulla oli viikonloppuna ehkä noin kaksi puolikasta ajatusta, jotka nekin kuihtuivat sinne jonnekin välille tupa ja sauna.

Tänään kotiin palatessa meidän pesukone vingahteli ja televisio meni rikki.

tiistai 18. helmikuuta 2014

SALUT!


Sveitsiläiset häät oli aika lähellä suomalaisia häitä. Paitsi sai poskipusutella. 

Unohtuneita asioita Sveitsistä: 
- Kirkonkellojen kumu sunnuntai-aamuisin 
- Juuston tarjollaolevuus
- Ihmisten iloisuus ja sosiaalisuus
- Se, että kukaan ei ole lopulta alkuperältään sveitsiläinen
- Tapa miten kauppa voi olla keskellä päivää kaksi tuntia kiinni, lounasaika katsos
- Lumirajan kauneus vuoristossa

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

RETKUE (hyvin minimaalinen)





Ilman eväksiä mutta ulkona kuitenkin. Vuoden toka aurinko bongattu.

Ja miksei keltatulkku, jos kuitenkin punatulkku?

Vai kuulostaako keltatulkku enemmän taudilta: "Mulla oli sitkeä keltatulkku koko joululoman, tokeni vasta antibiooteilla."

Kyllä. Enemmän tauti kuin lintu.

maanantai 6. tammikuuta 2014

EVÄSRETKI



 
Vuoden eka makkara syöty. Eikä tekokuituiset ulkoiluvaatteet leimahtaneet notskin äärellä. 

Mun lupaus uudelle vuodelle on tehdä enemmän eväsretkiä.

lauantai 4. tammikuuta 2014

TYRKYT



Asunto haisee kiinalaiselle musteelle. Ei kaikkein freeseintä. Aamulla syntyi ruma syvämerenkala.

Tein taidevälineinventaarion. Paljon on kaikkea väriä ja piirrintä. Ne pitäisi asetella nyt järkevästi tähän asuntoon. Ei kulkuväylille mutta tarpeeksi tyrkylle, että jaksan ottaa esiin.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014



Vaikka ei ole lunta, näyttää ihan talvelta.

lauantai 28. joulukuuta 2013

JOULUN KRUUNU



Tämä kuusi onnistui. Ensinnäkin se tuli yllätyslahjana. Se tuettiin lasipurkkiin painojen ja pyykkinarun avulla. Se koristeltiin osin jo rikkimenneillä valusaviesineillä ja paperisydämillä. Tähtenä toimii seinän taulu.

Se on vakaa, kaunis ja persoonallinen.