Nimittäin mun potkupuvusta. Ja sain kuviin punaiset hiuksetkin. Täähän oli kauheen hauskaa ottaa omakuvia. Olin tikahtua nauruun. Eikä ole tarvinnut kieriä lattialla ja huutaa, koska sain jo jotain aloitettuakin.
Jos oikeen tiiraa niin tossa pöydällä voi nähdä keltaisen vihkon. Se on myös ihan uusi. Aion piirtää sen täyteen valaisimia seuraavalla kurssilla. Mulla olis miljarrrdi muutakin asiaa, mitä haluaisin ostaa. Ainakin kasvorasvaa ja shampoota. Ja sukkikset, tulppaaneja, asunto, Jose Jamesin uusin levy ja Ornamon jäsenyys.
Huomaatte varmaan, mitä tarkoitan? Vähän vain katsoin Sonia Rykiel pour H&M -mallistoa ja sitten istuinkin jo Sonian jumpperi päällä päivittämässä blogia. Kerrassaan kummallista.
J kutsui tätä muuten aikuisten potkupuvuksi ja oli siinä niin oikeassa. Tässä olisi hyvä vetäistä itkupotkuraivarit ja kieriskellä lattialla. Ehkä teenkin sen jo huomenna, koska kuun loppuun mennessä a) pitäisi tyhjentää yksi täyteen pakattu kellarikomero ja b) päivittää portfolio. Ei huvita, ei yhtään, ei tipantippaa.
Menen lepuuttamaan hermoja ja värittämään lintuja.
Muistatteko tämän kuvan tammikuulta? Jo silloin kerroin, että kotimme hautautuu lumeen mutta mitäpä minä muka silloin tiesin. 
Nyt helmikuussa kinos on kasvanut ja ikkunan sisäpuolelta voi nähdä sen kerrokset. Kuvassa muuten näkyy tärkein joulukoristeeni: lentävä porsas. Se tuo aina joulun. Mutta on niin kiva, että killuu kynttelikössä vielä edelleen.Oltiin eilen J:n kanssa kommuunibileissä pitkästä aikaa. Oli vesipiippuja, tahmeat lattiat ja pitkät vessajonot. Ja vanhoja tuttuja. Jännitin kamalasti, että selvitäänkö me siinä myrskyssä perille ja puin pattiarallaa kaiken mahdollisen päälleni. Myös talvikengät, niin olenko jo maininnut, että ostin kengät joilla selviää aina -54 asteeseen? Ne kuuluvat ehdottomasti parhaimpiin sijoituksiini ikinä. Valitettavana sivuoireena ne saavat kävelyn vaappumaan.
Kuvittelin itseni naparetkeilijäksi viime viikonloppuna maalla. Vieressä on jäätynyt järvi ja jos oikein rajasi näkökenttäänsä niin valkoista riitti silmänkantamattomiin. Hyvät olosuhteet kaikenlaiselle kuvittelulle. (Minulla on paljon kokemusta esimerkiksi Siperiasta, joka oli ykkösleikkini ystäväni kanssa Etelä-Haagan hurjissa talvissa.)
Luin erästä blogia, jossa kirjoittaja oli kuvannut alusvaatteensa. Ne olivat sävyjen mukaan järjestelty pienissä suloisissa lokeroissaan ja niin kauniita. En tiedä itkeäkö vai nauraa, kun katson omaan kaappiini. Kaikki alusasiat on samassa mytyssä ja tuurilla voi löytää sukan ja yllätysbonuksena toisen sukan (joka ei varmasti ole sen ensimmäisen pari). Jos osuu rosvosektoriin kaikessa löydetyssä on reikä. Olkoon tavoitteeni vuoden loppuun mennessä päästä kappaleen alussa mainittuun tasoon. Alushousut, sukat, sukkahousut, omissa lokeroissaan, sävy sävyltä, kuin korut...
Lopputyö hylkii minua. Salakavalasti ja varkain hain uudestaan kevään puustudioon ja pääsin. Yllätyin ihan itsekin siitä, että pääsin ja siitä, että olin ratketa riemusta. J oli sitä mieltä, että jos pääni sahattaisiin kahtia sieltä löytyisi piirtämiäni hahmoja ohjailemassa pääkoppaani. Nyt ne varmaan tanssii siellä sadetanssia, kun onnistuivat ohjaamaan minut taas jonnekin muualle kuin virittelemään lopputyötä. Tai ehkäpä ne ohjasivat juuri oikeaan.
Pääsen puustudion kanssa viikoksi Fiskarsiin toukokuussa! (Meinaan taas ratketa riemusta!) Toivottavasti pääsen paikallisten muotoilijoiden työtiloihin ja juttelemaan heidän kanssaan. Kaikkein eniten haluan tavata puuseppä Kari Virtasen.
Eilen leffateatterissa iski infernaalinen selkäsärky. Siinäpä sitten napotin Tennarin upottavalla penkillä melkein kolmen tunnin elokuvaa katsoen ja kärsien. 3D-lasit nenän päällä keikkuen yritin heilutella hartioita, venyttää pakaralihaksia ja verrytellä rintalihaksia. Elokuvan puolivälissä olin varma, että olin saamassa infarktin, kun keuhkoista vihloi vasemmalta puolelta ja sydän tuntui tulevan rinnan läpi. Särky laukesi puoli tuntia ennen elokuvan loppua. Tänään menin jooga/pilates tunnille.
Tälle kehon jännitystilalle on saatava loppu. Lupaan sen nyt pyhästi itselleni. Jatkan jooga/pilatesta, feldenkraisia, salsaa, venyttelyä ja juoksua. Ja uintia ja kävelyä. Ihan mitä vaan, että saan ihanan joustavan kroppani takaisin, joka kestää elokuvissa käymistä.
Kuva on Oslon matkalta, kun olimme eksyneet norjalaiselle joutomaalle. Se kuvatkoon sitä kuinka eksynyt olen tämän kehon kanssa tällä hetkellä.
Avatar saattoi siis mennä hieman ohi mutta herranmunjee miten köyhä juoniviritelmä siihen oli ympätty. Uhosinkin J:lle, että tämän elokuvaelämyksen vastapainoksi tarvitaan ainakin kaksi eurooppalaista indie-elokuvaa käsivaralla ja ilman lisävaloa kuvattuna.
Nimittäin mun potkupuvusta. Ja sain kuviin punaiset hiuksetkin. Täähän oli kauheen hauskaa ottaa omakuvia. Olin tikahtua nauruun. Eikä ole tarvinnut kieriä lattialla ja huutaa, koska sain jo jotain aloitettuakin.
