tiistai 21. syyskuuta 2010

KAIKKI YHES KOOS

Ja tutkimussuunnitelma on saatu ulos eetteristä. Se taisi olla vanhentunut jo sillä hetkellä kun painoin lähetä nappia mutta tänään en välitä. Kuuntelen Mozartia. Kaikki kappaleet, jotka sisältää sanan requiem vaikuttavat erityisen hyviltä ja sopivan kohtalokkailta tällaiseen iltaan, jolloin tutkimussuunnitelma on lähetetty eteenpäin. Mainitsinhan, että sain tutkimussuunnitelmani tehtyä?

Varoitin ystävääni, että minun kanssa voi kyllä jutella mutta en itse pysty puhumaan muusta kuin työstäni ja empiriavaiheen suunnittelusta. Aiheenrajauksesta pystyn myös puhumaan tunteja.

Ai mitä meidän käsialtaassa on? J kylvetti näppäimistön nappuloita. Ei kyllä lähtenyt siltikään näppis toimimaan. Mutta ainakin on puhtaat nappulat, kun viedään näppis kaatikselle.

Ahaa, ahaa, tämä selittää paljon. Requiem on jonkinlainen sielunmessu. "Sielunmessu tai requiem on katolisen kirkon jumalanpalvelus, jossa rukoillaan edesmenneiden puolesta. Sen alkuperäinen nimi on lat. Missa pro Defunctis eli messu kuolleiden puolesta, mutta se tunnetaan yleisesti myös palveluksen tekstin ensimmäisellä sanalla requiem eli "lepo"" (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sielunmessu). Ihanaa viitata Wikipedian avulla. Sehän on lähes rikollista toimintaa. Ja niin nautinnollista.

torstai 16. syyskuuta 2010

LEMMIKKI


Sain aamulla kaverin parvekkeelle. Se tutki jokaisen mutkan ja kulman paikasta, maistoi vanhaa mattoa, pöyhi kukkapurkkeja ja pyöritteli multa paakkua. Että se lemmikki unelma sitten toteutui. Ainakin hetkeksi. Ihan oma orava parveketerraariossa.

Tai ehkä se kävi katsomassa ihmislemmikkiään asuntoterraariossa. Ihmislemmikillä on nyt se sama flunssa, mikä J:lläkin. Ja tämänhän flunssan suuri määräävä piirre on marttyyrius. Minäkään en oikein pysty tekemään juuri mitään (ravistamaan kuumemittaria esimerkiksi) ja jos joudun, niin näytän mahdollisimman kärsivältä.

Oh, taas pitää niistää ja talouspaperi alkaa tuntua jo hiekkapaperilta vasten nenää. Sääliä, hän tarvitsee sääliä!

tiistai 14. syyskuuta 2010

MINÄ KANS


Elokuvassa 'Kuolleiden runoilijoiden kerho' Robin Williams opettajan roolissaan kehottaa oppilaitaan katsomaan asioita eri näkökulmasta, ja pistää pojat nousemaan opettajan pöydälle katsomaan huonetta.

Tuosta voisi tehdä monta hienoa allegoriaa, vaikka opinnäytetyön tekemiseen. Olin tänään seminaarissa, jossa sain 'luvan toimia erilaisesti'. Minulla on taskussa pankkikortin kokoinen korttikin siitä todisteena. Nyt se on sitten ainakin luvallista, jopa odotettua. Sitten vain nousemaan pöydille ja makaamaan lattialla. Ehkä kurkistelemaan omien jalkojen välistä ja kysymään tyhmiä. Olemaan utelias. Ja samalla nolo. Seminaarissa uteliaisuuden ja nolouden todettiin kulkevan käsi kädessä. Olen kyllä huomannut.

Nolouteen kyllä tottuu. Karaistuu. Taisin olla koko viime lukuvuoden enemmän tai vähemmän nolo jatkuvasti. En osannut mitään mutta tuoli piti tehdä. Vähän sama nyt opinnäytetyön kanssa. Uteliaana odotan teenkö henkilökohtaisen nolousennätykseni? Sitä tuolin pienoismallien esittämisen noloutta on kyllä vaikea rikkoa. Haasteita, haasteita!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

VIIKONLOPUSSA




Viikonloppuna on ihan parasta, kun voi liikuskella ilman meikkiä ja tukka hajallaan. Ihan missä vain. Yöpukuakin voi hyvin pitää koko päivän, jos vaan päälle pukee jotain vähän lämpimämpää. Päivän voi käyttää George Clooneystä haaveilemiseen ja keittokirjojen lueskelemiseen. Tietenkään mitään ohjetta ei tule panna täytäntöön. Kunhan vain tunnustelee, mitä kaikkea sitä voisi tehdä. Oikeastaan koko päivän voi käyttää sen tunnustelemiseen, että mihin oikeastaan päivänsä haluaisi käyttää, jos sen haluaisi käyttää?

Ihan oikeasti mietin, että järjestelisin keittiön kaapit. Tämmöisenä päivänä, jonka voisi viettää plyyshillä maaten ja haaveksien! Katsotaan, mihin tämä nyt johtaa. Tämä selvä mielenhäiriö.

Menin pyörimään kameran kanssa metsään. Ihan kirjaimellisesti pyörin. Aika jännää.

Näin myös esteratsastuskisat. Kaukaa tosin. Mutta siitä tuli mieleeni yksi isäni käyttämä sanaelma: Metsästysesteratsastatkos vai yksikseskös metsässä istuskeletkos ja itkeskeletkös?

Näin tänään.

lauantai 11. syyskuuta 2010

SATTUMA-GALLERIA

Kuratoin sen ainoan pinnan, mille voi kodissamme ylipäätään mitään asetella esille. Asunnossa pitäisi olla galleriatilaa. Varsinkin, kun keramiikan kurssit taas alkoivat. Tervetuloa siis syysnäyttelyyn näin blogitse. Esillä on hajanaista tavaraa. Mutta aika hyvältähän tuo näyttää.

Imuroin. Pyyhin pölytkin.

Haluan sellaisen taikasauvan, millä voisi osotella asioita ja ne häviäisivät *PUFF*.

J sairastaa marttyyriflunssaa.

Onneksi toisaalta ei ole sitä taikasauvaa. Voisi tulla yksinäistä.

lauantai 4. syyskuuta 2010

VIHELLELLEN




Sain uutta ajateltavaa karhuista ja metsistä, kun kaverini näkökulma oli, että sehän olisi hienoa kuolla karhuun. Kontioon törmääminen on harvinaista ja vielä harvinaisempaa on päästä samalla hengestään. Säikyn silti tummia juurakoita metsässä ja kertaan varotoimenpiteitä karhun karjaisun varalle ja viheltelen maanisesti.

Yritin poimia mustikoita mutta se aika ei ollut enää. Oli ja meni. Miten myöhästyinkään tällä tavalla fataalisti? En poiminut sieniäkään, huutelin vaan muita keräämään, jos löysin kanttarelleja. Kanttarellin konsepti on selkeä. Muut sienet on ihan dadailua.

J toimi sienestyksen virallisena dokumentoijana. Kiitos parhaimmista kuvista kuuluu siis sinne.

Puolukat jo pullisteli. Kovin on holodna ulkona. Vielä on sunnuntai jäljellä viikonlopusta. Hyvin junailtu juttu.

ps. Huomenna on varmaan hauis kipeä sienikorin kantamisesta. Tatit painaa.