SUU SÖIS JA MAHA VETÄIS MUTTA HENNOT SÄÄRET EI KESTÄ

Oli aivan ihanaa syödä tänään aamulla jotain tavallista, jotain askeettista niinkuin kaurapuuroa ja kurkkua. Äiti oli tilannut viinejä ranskasta ja kummi-setä tuonut jotain alkosta. Olen siis sivistänyt itseäni viinien osalta ja juonut esimerkiksi cadillac-nimistä jälkiruokaviiniä. Muuta sivistystä tai oppia ei ole taitanut tarttua näin joulupäivinä. Olen kyllä edistänyt oppimista nukkumalla, nukkuessahan asiat jäsentyy, joka käänteessä.

Innostuin Alessin, muistaakseni jo aika vanhasta, mallistosta eli hyvää joulua vaan itselleni. Pöydällä nököttää lentävän jouluporsaan lisäksi maito- ja soijakaatimet.

Tänään kalkkunaa. Kääntelin jo Jamie Oliverin keittokirjaa ja haaveilin pasta-annoksista. Ehkä huomenna. Arkena.

LAHJOJA

Täysin käsittämätöntä, että mulla on lahjoja yhtään kenelläkään. Olen lähinnä istunut koneen ääressä. Käytän perkele-metodia kirjoittamisessa. Siinä kiristellään hampaita mutta istutaan kuitenkin viisi päivää viikossa noin kahdeksan tuntia laaki ja pakotetaan teksti ulos. Kai se toimii. Välillä napataan monivitamiinia ja kirkasvaloa.

Jotenkin kauhistuttaa antaa keramiikkaa lahjaksi. Viimeinen vitsaus on just tollaset painavat ruukkumöhkäleet, jota edes jääkausi ei kuluta pois. No ehkä ne vois lähettää Myytinmurtajille räjäytettäväksi. Olis varmaan pitänyt laittaa Myytinmurtajien osoite paketteihin mukaan.

J innostui myös kuusen hankinnasta, kun Hesarissa luki, että kuusen katseleminen vähentää masennusta. Luulen, että D-vitamiini alkoi vaikuttamaan tänään: heräsin herätyskelloon.

Olen myös onnistunut leipomaan pipareita ja tänään tehdään pakettikortteja. Joulu hiipii tälleen varovasti.

KAS, KORVIKSET

Opinnäytetyön tekeminen saa tekemään myös jotain ihan muuta. Kuten pientä näpräystä. Tein korvakorut annettavaksi eteenpäin. Nollausta. Ei enää muista omaa nimeäkään, kun ättäröi tunnin neulan ja pienenpienten helmien kanssa ja lopputulos on möykky. Sitten pari tuntia lisää niin möykyt voi jo ripustaa korviin. Ja huomaattehan, että inspiroiduin tässä sesongissa intiaaneista ja eldoradon aarteesta. Voi sitä onnellista kenen paketista nämä kuoriutuu. Onneksi ei ole itsellä korvisreikiä.

Muuten kai kaikki ihan ookoo. Basilikat kuolee pystyyn ja kämppä on hävityksen kauhistus. Normi päivä.

HAVUKKAA

Pidän havukkapeitteestä metsässä. Mutta kuinka paljon metsässä oli roskaa! Yäk. Tein vahingossa kahden tunnin kävelyn. Oli niin paljon ajateltavaa ja joki johdatteli eteenpäin. Oikeastaan nyt valehtelin, en ajatellut vaan leikin metsästä löytämälläni kepillä. Nojasin keppiin ja könkkäsin. Pöyhin lehtiä ja sorkin luontoa.

J innostui keräämään nurkista turhaa elektronistatavaraa kierrätykseen. Sitä ei ollutkaan sitten ihan vähän. Olen ihan zenbuddishtunut, kun en millään enää halua ostaa mitään. No yhden takin kyllä haluaisin. Se siitä valaistumisesta sitten.

Basilikat ei oikein enää kasva ja bambu kaatui ulos mullistaan. Kasvukausi on siis ohi. Varaudutaan kylmään talveen. Ostin muuten kesällä Turusta 30 asteen helteissä pitkän höyhentoppatakin. Että a avot vaan, pakkanen saa tulla vaikka heti.

TASAPELI

Viikonloppuna haluan kyllä ottaa rennosti. Kävellä vähän lisää metsässä. Pimeä tulee taas niin äkkiä ja on niin pimeää. Näen hyvän ystäväni tänään pitkästä aikaa. Kuivatan lisää basilikaa. Yritän motivoida itseäni jaksamaan. Ilostutin mummoani puhelulla. Siellä oli satanut lunta. Kääk. Mulla on nykyään kylmä koko ajan. Lehtiä on puissa ja maassa tasapeli.

KAIKKI YHES KOOS

Ja tutkimussuunnitelma on saatu ulos eetteristä. Se taisi olla vanhentunut jo sillä hetkellä kun painoin lähetä nappia mutta tänään en välitä. Kuuntelen Mozartia. Kaikki kappaleet, jotka sisältää sanan requiem vaikuttavat erityisen hyviltä ja sopivan kohtalokkailta tällaiseen iltaan, jolloin tutkimussuunnitelma on lähetetty eteenpäin. Mainitsinhan, että sain tutkimussuunnitelmani tehtyä?

Varoitin ystävääni, että minun kanssa voi kyllä jutella mutta en itse pysty puhumaan muusta kuin työstäni ja empiriavaiheen suunnittelusta. Aiheenrajauksesta pystyn myös puhumaan tunteja.

Ai mitä meidän käsialtaassa on? J kylvetti näppäimistön nappuloita. Ei kyllä lähtenyt siltikään näppis toimimaan. Mutta ainakin on puhtaat nappulat, kun viedään näppis kaatikselle.

Ahaa, ahaa, tämä selittää paljon. Requiem on jonkinlainen sielunmessu. "Sielunmessu tai requiem on katolisen kirkon jumalanpalvelus, jossa rukoillaan edesmenneiden puolesta. Sen alkuperäinen nimi on lat. Missa pro Defunctis eli messu kuolleiden puolesta, mutta se tunnetaan yleisesti myös palveluksen tekstin ensimmäisellä sanalla requiem eli "lepo"" (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sielunmessu). Ihanaa viitata Wikipedian avulla. Sehän on lähes rikollista toimintaa. Ja niin nautinnollista.

LEMMIKKI

Sain aamulla kaverin parvekkeelle. Se tutki jokaisen mutkan ja kulman paikasta, maistoi vanhaa mattoa, pöyhi kukkapurkkeja ja pyöritteli multa paakkua. Että se lemmikki unelma sitten toteutui. Ainakin hetkeksi. Ihan oma orava parveketerraariossa.

Tai ehkä se kävi katsomassa ihmislemmikkiään asuntoterraariossa. Ihmislemmikillä on nyt se sama flunssa, mikä J:lläkin. Ja tämänhän flunssan suuri määräävä piirre on marttyyrius. Minäkään en oikein pysty tekemään juuri mitään (ravistamaan kuumemittaria esimerkiksi) ja jos joudun, niin näytän mahdollisimman kärsivältä.

Oh, taas pitää niistää ja talouspaperi alkaa tuntua jo hiekkapaperilta vasten nenää. Sääliä, hän tarvitsee sääliä!

MINÄ KANS

Elokuvassa 'Kuolleiden runoilijoiden kerho' Robin Williams opettajan roolissaan kehottaa oppilaitaan katsomaan asioita eri näkökulmasta, ja pistää pojat nousemaan opettajan pöydälle katsomaan huonetta.

Tuosta voisi tehdä monta hienoa allegoriaa, vaikka opinnäytetyön tekemiseen. Olin tänään seminaarissa, jossa sain 'luvan toimia erilaisesti'. Minulla on taskussa pankkikortin kokoinen korttikin siitä todisteena. Nyt se on sitten ainakin luvallista, jopa odotettua. Sitten vain nousemaan pöydille ja makaamaan lattialla. Ehkä kurkistelemaan omien jalkojen välistä ja kysymään tyhmiä. Olemaan utelias. Ja samalla nolo. Seminaarissa uteliaisuuden ja nolouden todettiin kulkevan käsi kädessä. Olen kyllä huomannut.

Nolouteen kyllä tottuu. Karaistuu. Taisin olla koko viime lukuvuoden enemmän tai vähemmän nolo jatkuvasti. En osannut mitään mutta tuoli piti tehdä. Vähän sama nyt opinnäytetyön kanssa. Uteliaana odotan teenkö henkilökohtaisen nolousennätykseni? Sitä tuolin pienoismallien esittämisen noloutta on kyllä vaikea rikkoa. Haasteita, haasteita!

VIIKONLOPUSSA

Viikonloppuna on ihan parasta, kun voi liikuskella ilman meikkiä ja tukka hajallaan. Ihan missä vain. Yöpukuakin voi hyvin pitää koko päivän, jos vaan päälle pukee jotain vähän lämpimämpää. Päivän voi käyttää George Clooneystä haaveilemiseen ja keittokirjojen lueskelemiseen. Tietenkään mitään ohjetta ei tule panna täytäntöön. Kunhan vain tunnustelee, mitä kaikkea sitä voisi tehdä. Oikeastaan koko päivän voi käyttää sen tunnustelemiseen, että mihin oikeastaan päivänsä haluaisi käyttää, jos sen haluaisi käyttää?

Ihan oikeasti mietin, että järjestelisin keittiön kaapit. Tämmöisenä päivänä, jonka voisi viettää plyyshillä maaten ja haaveksien! Katsotaan, mihin tämä nyt johtaa. Tämä selvä mielenhäiriö.

Menin pyörimään kameran kanssa metsään. Ihan kirjaimellisesti pyörin. Aika jännää.

Näin myös esteratsastuskisat. Kaukaa tosin. Mutta siitä tuli mieleeni yksi isäni käyttämä sanaelma: Metsästysesteratsastatkos vai yksikseskös metsässä istuskeletkos ja itkeskeletkös?

Näin tänään.

SATTUMA-GALLERIA

Kuratoin sen ainoan pinnan, mille voi kodissamme ylipäätään mitään asetella esille. Asunnossa pitäisi olla galleriatilaa. Varsinkin, kun keramiikan kurssit taas alkoivat. Tervetuloa siis syysnäyttelyyn näin blogitse. Esillä on hajanaista tavaraa. Mutta aika hyvältähän tuo näyttää.

Imuroin. Pyyhin pölytkin.

Haluan sellaisen taikasauvan, millä voisi osotella asioita ja ne häviäisivät *PUFF*.

J sairastaa marttyyriflunssaa.

Onneksi toisaalta ei ole sitä taikasauvaa. Voisi tulla yksinäistä.

VIHELLELLEN

Sain uutta ajateltavaa karhuista ja metsistä, kun kaverini näkökulma oli, että sehän olisi hienoa kuolla karhuun. Kontioon törmääminen on harvinaista ja vielä harvinaisempaa on päästä samalla hengestään. Säikyn silti tummia juurakoita metsässä ja kertaan varotoimenpiteitä karhun karjaisun varalle ja viheltelen maanisesti.

Yritin poimia mustikoita mutta se aika ei ollut enää. Oli ja meni. Miten myöhästyinkään tällä tavalla fataalisti? En poiminut sieniäkään, huutelin vaan muita keräämään, jos löysin kanttarelleja. Kanttarellin konsepti on selkeä. Muut sienet on ihan dadailua.

J toimi sienestyksen virallisena dokumentoijana. Kiitos parhaimmista kuvista kuuluu siis sinne.

Puolukat jo pullisteli. Kovin on holodna ulkona. Vielä on sunnuntai jäljellä viikonlopusta. Hyvin junailtu juttu.

ps. Huomenna on varmaan hauis kipeä sienikorin kantamisesta. Tatit painaa.

JOSSAIN

Olo on odottavaisen innostunut, hyvin yllättävä fiilis. Ystävien häät viikonloppuna oli hevi kokonaisuus, kirjaimellisesti. J selvisi bestmäninä hengissä, vaikka oli ennen häihin lähtöä stressaantuneempi kuin hääpari yhteensä.

Lopputyöaihe muljahtelee käsistä kuin vikkelä silakka.

Kävin kampaajalla. J sanoi, ettei sitä edes oikein huomaa. Ehkä tällainen pidempi on ankea. Ehkä haluan olla vähän ankea. Voin sitten (samoin kun lopputyöni) kuoriutua perhoseksi ensi vuoden alussa. Muahhahaa.

Olin hanakkana ja sain paikkani keramiikan kurssille. Mulla on jo pari visiota, miltä parvekkeen uusien pötteröiden tulisi näyttää (kopioin raakasti vaan yhdestä kreikka-kirjasta, eläköön matkiminen!).

ETSII SANOTTAVAA

Mulla on ollut tänään yhtä vähän sanottavaa kuin noilla pingviineillä. Eikä se väsymys hellittänyt vielä tänäänkään. Yritän nyt lukea ja löytää teoreettista pohjaa ja ylipäätänsä suuntaa lopputyölle. Se tuntuu hyvin epämääräiseltä ja tahmealta. Oikealta lopputyöltä siis. Uskomatonta, että olen aloittanut. Valmistun ihan oikeasti.

Odotan jo syvempää syksyä. Että kaikki alkaisi taas ja ihmiset palautuisivat paikoilleen. Olisi ihanaa mennä istumaan joillekin luennoille. Se olisi vastapainoa yksin istumiselle. Nyt menen syömään pinaattipekonipastaa. Tak ok adzö.

AAMIAINEN

Olen syönyt paljon vadelmia ja katsonut aika monta leffaa. Kirpparikierroksen tulos oli nolla. Pieniä kärpäsiä pörrää keittiössä. Menisin nyt päiväunille, jos en olisi jo vetäissyt iltapäivällä yhtä satsia. Eilen käveltiin pitkospuita. Tänään mittari näytti +26. Eilen näin myös kyyttöjä. Viikonlopusta tuli näemmä vain epämääräinen lista asioita.

Aamulla kuuntelin radiota ja lueskelin vanhoja muistiinpanoja. Aamiaispöydässä oli musta tunnelmaa. Harvoin sen tavoittaa noin hyvin. Keksin, että keväällä voin palata puupajalle. Mutta en keksi, mitä tekisin pysyäkseni hereillä.

VOI MUUMI!

Tätä pussilanakasettiä olen halunnut ainakin 20-vuotiaasta asti. Tai ainakin tosi pitkään. Tänään se oli sitten hieman alessa ja olin hieman itsekin itseni hemmottelutuulella. En tosin tiedä miksi. Olen tehnyt lopputyötä vasta puolitoista viikkoa, ei varsinaisesti vielä mikään virstanpylväs. Mutta aihe on nyt hyväksytty eli nyt vaan kirjaa käteen.

Eilinen Cohenin keikka tuntuu nyt selässä. Näkötin ihan vinossa koko neljä tuntia. Edessäni ei istunut tällä kertaa pitkä mies, vaan nainen, jonka edessä istua pitkä mies. Nainen könötti sivulle ja minä yritin könöttää vielä sivummalle. Permannon hyvät puolet tuli esiin encoren aikana, kun lähdettiin lavan viereen vähän heilumaan. Cohen lauloi muutaman metrin päässä minusta! Niitä biisejä on niin monta kertaa tanssittu kotona ja nyt sitten livenä. Mutta kyllä tänään väsyttikin.

Voi kun voisi kääriytyä noihin uusiin lakanoihin yöksi. Olen vain karvaan ihottuman kautta oppinut, että lakanat pitää kierrättää pyykkikoneen kautta. Plääh. Olen niin aikuinen (jolla on siis nyt muumilakanat).

KULTAA POHJASSA?

J yritti vangita kuviinsa kullan järven pohjasta. Itse kävin istumassa pariin otteeseen laiturilla ja kuuntelin kissalta kuulostavaa lintua ja väistelin isoa sudenkorentoa (vaikka J juuri korjasi, että eivät ne lennä päin, ne on tarkkoja lentäjiä). Laiturilla oli myös iso hämähäkki. Paikallisesta kaupasta löysin aivan pikkiriikkisen ostoskorin. Se oli ihana. Suunnittelin syksyn garderoobia: minkälainen pukeutuja minä olisin lopputyöntekijänä? Ehkä voisin vielä katsoa peiliin ja sanoa: minä teen lopputyötäni/minä olen lopputyöntekijä/minä valmistun/minä osaan. Sanalla sanoen eheyttävä viikonloppu kaverin mökillä niemen nokassa.

Ja huomenna ne tosiaan alkaa; lopputyöt. Mutta en tiedä minne pitäisi mennä tai ketä tavata. Miten aloittaa jotain jossain, kun kukaan ei ole neuvonut miten. Toivottavasti tämä kaikki alun tuskerrus häviää ja keväällä mulla on paperit kourassa ja iso hymy. Taputan itseäni olkapäälle jo nyt. Menisikö tämä hyvin?

RANTSUUN

Ampiaisetkin rakastaa mun uutta laukkua. Harmillisesti mä en rakasta ampiaisia. Varsinkin loppukesän hullut ampparit saavat mut pomppimaan ja säntäilemään ympäriinsä. En sentään kilju. Mä en ole ihan vakuuttunut tosta mun ranta-alustasta. Se on aitoa kasaria. Se on jo niin ruma, että se voisi olla hieno. Oh, olen ihan hiekassa.

Eilen panostin kulttuuriin ja kävin Kiasmassa sekä Sinebrychoffilla (juuri nämä kulttuurireissut saivat myös piipahtamaan niissä ihanissa kenkäbutiikeissa). Tänään en tiedä mihin panostaisin. Viimeisen arkilomapäivän stressi. Kääh...

METSÄSTYSTÄ

Voin aloittaa työt rauhallisin mielin, sillä tavarat ainakin mahtuu mukaan uuteen laukkuun. Ehkä jopa läppäri. Meinasi käydä taas tavalliset, kun tämä laukku oli jo loppu keskustan myymälöistä. Helteestä ja savusumusta välittämättä suuntasin siis Herttoniemen tehtaanmyymälään. Olen nyt oikein työskenellyt tämän materian eteen tuplasti: ensin töissä ansaitakseni rahat ja sitten panikoimalla ympäri kaupunkia, että saan rahat kulutettua.

Täällä hykerrän. Keltainen sopii erityisesti laukkuihin. Voi kun olisin yhtä innoissani lopputyöstä kuin laukuista ja kengistä.

Kaupungilla vähän kurkkiessani kauppoihin satuin löytämään toiset ihanat espadrillokset. Piru vie. Ei pitäisi kierrellä yhtään, jos ei pysty viemään kotiin (ei rahaa + on jo yhdet espadrillokset). Sinne jäivät. Välillä pitää mosauttaa pientä sisäistä materialistia halolla kaaliin, kun se on niin itsepäinen ja haluaa raahata kaikki Helsingin kengät meidän eteiseen. Hyihyi sitä.

FYYSISTÄ TEATTERIA

Tämä liehuke sen teki. Eilen tunsin olevani vähän italialainen, vaikka yritinkin lukea ranskankielistä lehteä. Tästä se lähtee uudelleen; ranskan opiskelu. Luin jo lukiossa hyppytunneilla kirjastossa ranskankielisiä muotilehtiä. Motivoivat paremmin kuin tavalliset "elle s'appelle Madeleine" tekstit. Vaikka oppikirjat varmaan kuitenkin tuotti lopulta parempaa lopputulosta oppimismielessä. Mutta hyvänä lisänä!

Suokissa törmäsin tuttuun joka pyysi katsomaan fyysistä teatteria. No tottakai menin! Ja luotolla vielä, kun käteinen jäi mantereelle.

ALOITETAAN

Päivän kenkämerkintä. Löysin näiden kenkien pariksi vanhan hameliehukkeen, jota en melkein osannut pukea päälleni. Kaappini on täynnä hörsäkkeitä, joissa on jotain vikaa. Esimerkiksi niistä näkyy läpi, puuttuu toinen hiha tai niissä on outo helma. Tämä liehuke täyttää kaikki nämä kategoriat. Päälle vaan.

Haluaisin olla iloinen. Olen liian raskasta seuraa jopa itselleni.

KESÄJALKOJA

Tingin antiikkikauppiaalta puiset kenkäaihiot. Ne ovat kokoa 36 ja ajelehtivat nyt ympäri asuntoa. En tiedä ollenkaan mihin ne voisi laittaa. Mutta iloa ne tuovat tuossa ajalehtiessaankin. Pidän kovasti puumateriaalista ja kengistä. Mikä oivallinen yhdistelmä siis: puukengät, joita ei voi laittaa jalkaan.

Löysin kesävaatteista ihanan mekon, jonka olen ostanut kolme vuotta sitten Barcelonasta. Nyt se on päälläni ja suuntana on tänään Pihlajasaari, kunhan nyt aluksi syödään lounas. Olo on jotenkin iloisempi kuin osasin odottaakaan. Saarilukemiseksi olen valinnut Kyllikki Villan toisen kirjan Pakomatkalla.

Varpaisiin valitsin ystävän laajasta kynsilakkavalikoimasta mahdollisimman räikeää. Viihdyn nyt siinä. Odotan kovasti syksyn lämpimiä pimeitä iltoja. Vaikka nämä helteetkin ovat aika ihania.

Ehkä voisin aloittaa kuvasarjan, jossa kuvaisin joka päivä käytössä olevat kengät. Haluaisin muistuttaa itseäni siitä, että kesäinen kenkävalikoimani on laaja ja käyttöön päätyy usein ne yksilöt, jotka ovat eteisessä esillä.

MATKAKÄRPPÄNÄ

Hvitträskin matka oli kuuma ja erittäin onnistunut. Onneksi pääsin pulahtamaan lopuksi järveen. Jalassa ei ollut nuo saapikkaat vaan valkoiset sandaalini. Läpsyteltiin sellaista tahtia Luoman seisakkeelle, että selkä vinkui tuskissaan. Vikinä taisi tulla sittenkin oikean jalan sandaalista.

Mutta saapikkaat vähentävät olennaisesti tuskaa kesän loppumisesta. Onpahan kengät, joilla palata astialle. Mieluummin palaisin kyllä noissa kengissä jonnekin muualle.

Melkein joka päivä päästän suustani, että "tänään on varmasti kesän kuumin päivä". Eilen olin täysin vakuuttunut siitä. Tuulikin oli sellaista lämmintä sirocco tuulta ja sellaista hikeä en ole saanut pelkästään kävelemällä varmaan ikinä, ainakaan tänä kesänä.

Hieron tässä suunnitelmia vielä tuleville päiville: minne seuraavaksi? Matkakärppä on purrut, varsinkin kun moneen paikkaan pääsee julkisilla ja pääsymaksutkin on yleensä viiden euron kieppeillä opiskelijoille. Siten jää rahaa ostaa kalliita museotuliaisia. Eilen haaviin jäi vihko ja kynä, joissa lukee Hvitträsk. Olen vähän helppo. Tai oikeastaan paljon helppo.

MELKEIN HIIOHOI!

Lomatekeminen jatkuu ja suuri suunnitelma oli mennä bussilla Porvooseen ja tulla laivalla takaisin. Alkuperäinen suunnitelma ei ihan toteutunut, koska helle ehti uuvuttaa niin, että satamassa aurinkoinen laivankansi ei enää houkutellut. Slarvailin eilen aurinkorasvan kanssa ja lopputuloksena oli kärähtäneet olkapäät, joita tänään yritin suojella. Ei näin.

Ostin vanhan tavaran liikkeestä puiset kenkäaihiot. Ne on niin hienot! Tinginkin vielä onnistuneesti. Tulomatkalla jo Helsingissä löysin alesta saappaat. Voi tätä materiaalista onnea. Ja olo on ihan kuin olisi hupsutellut päivän verran. Äiti on loistavaa matkaseuraa.

Diggasin simona Runebergien kämppää, joka on ihan museona nykyään. Varsinkin tapetit ja huonekorkeus puhutteli. Brunbergin tehtaanmyymälä on aina myös hyvä. Ylipäätänsä tepasteleminen ympäriinsä mukulakivillä on hauskaa, kunhan vaan kengät on hyvät ja lättänät.