lauantai 28. tammikuuta 2012

TYTTÖ YLHÄÄLLÄ, PALLOT ALHAALLA





Kyllä kannatti herätä tänä aamuna 7:30, vaikka edellisen illan äänestyskierros venähtikin pitkäksi. Onneksi järkevänä tyttönä olin varannut junaliput vuoristoon ja "ilmapallo"-festareille jo edellisenä päivänä.  Aamulla totesin pihinä tyttönä, että kai se on vaan lähdettävä.

Toinen hyvä motivaattori oli, että sain laittaa päälle kaikki uudet lämpimät ulkoiluvarusteet (ostin muuten sitten neonkeltaisen laskettelutakin. Saattaa olla, että näytän siinä järjestyksenvalvojalta. Hmph, se on sen pihin tytön syytä, joka tuli värisokeaksi, kun hintalapussa luki -50%), koska vuorilla oli lunta. Ja lisää tuli koko ajan, joten yksikään pallo ei lähtenyt liitelemään. Mutta sehän nyt on ihan sivuseikka. Paremminhan ne näkyi maasta käsin ja tärkeintä on nyt päästä sanomaan, että on käynyt vuorilla ettei nyt joudu ihan naurunalaiseksi ja karkotetuksi maasta (olen varma, että niiden onnettomien oleskelulupia, jotka ei pyöri vuoristossa ja äfterskiissä harva se viikonloppu, ei uusita, koska integraatio on epäonnistunut. Hmm... hmm... missäs ne mun alaslaskusukset olikaan?).   

maanantai 23. tammikuuta 2012

PULLISTUU





Täällä olympiahengen päämajassa pistetään varmaan urheilukaasua asuntojen ilmanvaihtoon. Ai mutta täällähän ei ole ilmanvaihtoa (home-tapetinkin piti hoituman ikkunan avaamisella). Jospa jumpparaetta lisätään vesijohtoveteen? Jos olisin öisin hereillä, kuulisin miten lihakset kohisee kasvaessaan. Vielä muutosta ei pysty havaitsemaan. Mutta olen varma, että sieltä ne lihakset pullahtaa hetkenä minä hyvänsä. Viimeisen viikon sisään olen tanssinut, joogannut ja jumpannut peppu-, reisi-, ja vatsalihaksia ryhmäliikuntatunnilla. Ja loppuviikosta kävellyt ankkaa. Ei ole helppoa olla tällainen himourheilija. Lähdin kuitenkin sunnuntaikävelylle, kuten kunnon kaupunkilaisen kuuluu. Piipahdin lempikatedraalissani ja haltiouduin pitkistä samettiverhoista, jotka pullistuivat kun katedraalin ovea avattiin.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

TATTADAA: VERHOT?



Olen valmistanut pötköä. Aluksi kaavailin siitä kaulahuivia, mutta enpä usko, että sille tulisi käyttöä. Mielenkiintoisempi ratkaisu olisi tehdä villaverhot. Erittäin mielenkiintoisen verho-ratkaisusta tekee se, että neulos rullautuu heti kääretortuksi kun lasken sen käsistäni. Sellainen pötköhän olisi huisin kiva ripustaa ikkunaan. Innokas neuloja ei kuitenkaan pienistä lannistu; seuraavan pötkylän värit on jo valittu ja kerät rivissä pöydällä.

Mutta stressin määrä on taidettu määrätä vakioksi. Jos kuukausi sitten sydän pamppaili asunnonmetsästyksessä, niin nyt se sykkii ylimääräistä sellaisista asioista kuten: mistä saan sängyn, netin ja muuttoauton? Vielä en ole ehtinyt kokeilla ruveta ratkaisemaan näitä asioita. Hyvähän se on nostattaa pulssia ensin mähkimällä pari viikkoa.

Muuta tänne ei kuulukaan. Mitä nyt kävin kirjoittelemassa jonkun numeron johonkin lappuseen joka suljettiin kahteen kirjekuoreen ja lähetettiin avattavaksi Suomeen. Ah, arki.

torstai 5. tammikuuta 2012

MUSTA KOKKI


Keittiöstä on palanut lamppu. Jo neljä viikkoa sitten. Toivoin, että se maagisesti korjautuisi poissaollessani mutta olen edelleen pimeyden kokki. Pimeä kokki. Maagisille asioille olisi niin paljon tilausta tässä maailmassa.

Sitten multa hajoaa nuppi tähän sateeseen. Sateenvarjo on jo hajonnut. Haluan reklamoida ja palauttaa tämän kaiken märän! Kostoksi alan maalaamaan vaan mustalla vesivärillä. Kärsi maailma, kärsi! (Jotenkin pienellä orastavalla sisäisellä aikuisellani on aavistus, että maailma ei kärsi, vaikka maalaisin loppuelämäni mustalla). Ehkä taidehistoriassa joskus vielä palataan tähän mustaan kauteen: "Niin, se oli silloin kuin taiteilija keitti puuroa pimeässä ja väänsi litroittain sadetta vaatteistaan." Kuulostaa tarpeeksi kurjalta taidehistorian kaanoniin.

tiistai 3. tammikuuta 2012

PIKKUKIVAA







Sanoin äsken ruokakaupan kassalle "hei", ja hän vastasi "bonsoir". No ei kai siinä mitään. Mun sielu on vasta matkalla, ja kukapa sitä ilman sieluaan olisi kovin briljantti.

Haluaisin olla kepeä ja hauska, mutta olen painava ja laahaava. Kaikki tylsä on mälsää. Kaikki kiva on mälsää. Jos jostain pitää raapia pikkukivaa, niin myönnän, että ihan pidin Helsingin valoilmiöistä. Kuutio oli tietenkin aluksi rikki. Mikä antikliimaksi. Mutta reippailtiin ja katsottiin toinen valoteos musatalolla. Pidän tuosta lapsesta heilumassa kepin kanssa. Niin sitä pitää, koetella taidetta. Lopulta kuutiokin pyörähti käyntiin. Mutta milloin pyörähdän käyntiin? Sielu, tule jo!

Ehdin saada sitä toivomaani lunta vielä Helsingissä. Olin kai ihan iloinen. Vaikka eihän se enää miltään tunnu; mälsäpäivänä.

(Miksei ole kuusiparfyymiä? Siinä vasta olisi tosimiehen tuoksu.)

Nyt lopetan tämän hölinän ja keskityn tänään enää syömiseen ja nukkumiseen. Ellen innostu järjestelemään joululahjojani tai kieriskelemään itsesäälissä. Jännä nähdä miten käy.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

HOILHOIL


Uusi vuosi tuntuu jo heti erilaiselta, valoisalta ja vähän kirpeältä. 

Juhlat oli ihan parhaat! Tähtisadetikkuja ja laulua, tai ehkä voidaan puhua hoilauksesta, niistä on hyvät bileet tehty.