sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

PÄÄSIÄISTAVOITE




Lämpötila: Kuinka kylmä! 

Väri: Maailma muuttui vaaleanpunaiseksi. 

Tavoite: Pääsiäistavoitteena on saavuttaa tylsyys. 

Väliaikatiedot: Tylsyys saavutettu etuajassa. 

Munatilanne: Yksi surkean pieni maitosuklaamuna. Mutta mutta! Mulla on Wiener Nougaita! Kaikki hyvin valtakunnassa, vaikka ne onkin neliöitä* eikä ollenkaan pyöreitä.

Joku pääsiäisyllätys: Äiti-pupu pesueineen erään kaupan näyteikkunassa.

Siisteystilanne: Todella sanoinkuvaamattoman siistiä. Itse luuttusin. 

* edit: mitään neliöitä ole, SUORAKULMIOITA! Eiku SUORAKAITEITA! Tai en mä tiedä. Taidan olla ihan hiljaa nyt vaan.     

maanantai 25. maaliskuuta 2013

SUSIKEPPI




Lyijykynät terotettu, vekkihame viikattu tuolille, letit palmikoitu niin kireälle, että silmät on vinossa ja leivät kääritty voipaperiin; huomenna alkaa kielikoulu. Toivottavasti maito ei jäädy maitotonkkaan ja sudet häiritse koulutiellä. Pitääkin muistaa vuolla susikeppi aamusella.

Eiku näähän olikin mun vanhempien koulumuistoja, hetkellisesti sekoittui nykyhetkeen. 

Terveessä itsekehun hengessä täytyy antaa tunnustusta, että mä olen aika hyvä tässä opiskeluasiassa, kunhan vain pysyn hereillä. Tai ehkä tällä kertaa kysymys on enemmän siitä, että kunhan herään. Jos ajatellaan kauniisti - itselleen pitää olla kiltti - niin jossain toisella aikavyöhykkeellä herään aamulypsyn aikaan. En valitettavasti tällä aikavyöhykkeellä. 

Siispä viritän kaksi herätyskelloa, lupaan itselleni kaksinkertaisen annoksen vadelmahilloa aamupalalla ja lupaan nähdä kauniita unia. Vaikka ateljeista, joissa kävin tänään. Joulupukki hoi, tai mitä-näitä-nyt-on: Pakkasukko, Nikolaus, Hammaskeiju, Oprah, mä toivon joululahjaksi ateljeeta. Mä tarvitsen ateljeen. Mä haluan ateljeen. Mä vaadin ateljeen. Jos en saa, jään tähän makaamaan enkä varmana syö enää ikinä tillilihaa tai klimppisoppaa.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

TARPEELLISTA TAVARAA


Mulla on taipumus kantaa mukana laukussa liikaa tavaraa, enkä usko, että olen mitenkään uniikki tässä suhteessa. Sitä uskoo, että jos ottaa esimerkiksi kameran mukaan niin sitä varmaan sitten kuvaa. Tämä myytti murrettu yllä olevan kuvan avulla: kannettuani pari viikkoa kameraa mukana, ainoa asia mitä siitä löytyy on tutkielma porkkanoista - otettu ihan kotona, ja tuskin jää virstanpylvääksi taidehistoriaan. Ei mitään niiltä kahdelta Geneven reissulta, ei yhtään räpsäisyä Helsingistä, ei tallennetta raclette-illallisilta tai yhtään mistään muustakaan paikasta tai tapahtumasta, joka olisi ollut edes potentiaalisesti mielenkiintoisempi kuin omat neliöt ja perjantain välipala. Yhteenveto: jatkossa ei tartte kantaa kameraa messissä.

Toinen asia mitä olen nyt kuljettanut uskollisesti mukanani on vessan lampun pahviloota. Paljastettakoon, että olen kylpenyt pimeässä määräämättömän ajan, koska lamppu on mallia ei-löydy-normi-kaupoista-spécialité ja motivaationi tasoa pimeässä-on-ihan-ok-kylpeä. Tänään viimein ajattelin uhrata lauantain ja lähteä isojen markettien ja autokauppojen vyöhykkeelle, sivistyksen ulottumattomiin siis. Yhteenveto: ihan hyvin voi pitää pahvia mukana, ei paina mitään ja jossain vaiheessa voi lykästää.

Elämä menettää äkkiä merkityksensä vaeltaessa ison jumbomarketin käytäviä pitkin kuunnellen koko kaupan äänitilan kattavaa katkonaista esittelyä grillistä - löysin tänään henkilökohtaisen helvettini. Iltapäivän antikliimaksin kruunasi käynti ruokakaupassa kaikkien muiden nälkäisten ja turhautuneiden kaupunkilaisten kanssa, jotka kaikki haluaa punnita vihanneksensa samaan aikaan. Onneksi suklaajäätelö palauttaa osan elinvoimasta tai ainakin auttaa unohtamaan. Yhteenveto: näyttää siltä, että jäätelöä kannattaisi kantaa mukana.

Eli, hyvä minä! Hyvin vedetty, asioita saavutettu. Tästä tää taas lähtee, kun näkee pestä käsipyykkiä. Jei.  

maanantai 11. maaliskuuta 2013

ONKO KOIRA KOTONA?



ON! Koira on kotona! - Sininen vai? Älkää nyt viitsikö, en mä mitään ole huomannut (sekarotuinen se kyllä on). Se on hyvä koira, leijuu mua aina vastaan eteisessä kun tulen kotiin. tuitui.  

Ruma totuushan on, että kukaan ei ole suostunut ottamaan mulle koiraa. Mähän en henk.koht voi, koska olen allerginen ja nyt ulkomailla. Mutta mun master plan on ollut, että saisin koiran jonkun toisen luokse. Että voisin aina kun puhteiltani kerkeäisin, käydä taputtamassa murreani ja heittämässä keppiä, ja sitten palata omaan koirankarvattomaan kotiini adrenaliinit nollassa ja silittämisestä endorfiinia ja muuta mukavaa kemiaa täynnä. 

Tiedän, että tarjous on täysin epäreilu; joku siis hoitaisi mun koiran arjen (nerokasta!), mutta välillä kaikkein röyhkeimmät ehdotukset toimii parhaiten. Ei ole tosin vielä ottanut tulta alleen, ihmisillä on niin absurdeja selityksiä töistä ja kaikesta muusta toissijaisesta vapaa-aika diipadaapasta. Ehkä pitäisi nostaa panoksia? Kaksi koiraa?

Kuvan tiskit ei muuten liity mitenkään mihinkään, paitsi siihen että olen ollut ihan liikaa kotona. Epälogiikka toimii niin, että kun on enemmän kotona tekee vähemmän, koska mahdollisuuksia tehdä vähemmän on enemmän, päätyy tekemään enemmän vähemmän. Huh miten kimurantti ja myrkyllinen kaava ihmisen mielenlaadusta. Onneksi kaava menee rikki just ihan just kohta pian.

Mutta kuka hoitaa mun hauvaa sillä välin? Vai otanko mukaan lentokoneeseen?