maanantai 12. marraskuuta 2012

OMA VIKA PIKKU SIKA



Herrasväki, harmaita seiniä, olkaa hyvät. Imekää itseenne!

Olen jotain oppinut tässä kuluvana vuonna (whoa!). Kiva pitää järjestämällä järjestää. Jos nyt ruvetaan vertaamaan, niin ennen strategiani oli, että kivaan törmää. Ja törmätessä, silloin ehkä vaan tarkistettiin, että elossa kai vähän se Kiva on - hyvä - mutta jätetään kuitenkin varulta makaamaan siihen. Kai siihen myöhemminkin ehtii törmää - ja ettei kuluisi vaan loppuun. Katellaan myöhemmin uudestaan, mihinkä se tuosta liikkuisi.

No ei mihinkään. Mutta kun ei sitä tarttis säästää niinkuin perhosbarbien kuplavaahtoa. Eikä siitä kuplavaahdostakaan saa mitään kivaa, jos sen löytää kymmenen vuoden päästä kivettyneenä purkkiinsa (voi kyllä, minä pieni säästäjä). 

Nykyäänhän homma menee näin: asetutaan runolliseen asentoon x ja ruvetaan miettimään: mitähän KIVAA sitä haluaisi tehdä tänään/huomenna/viikonloppuna/ensi viikolla/ensi vuonna/ensi vuoden ensi vuonna kertaa n. Ne jotka tykkää listoista, niin vaikka listaa (mä vähän tykkään suorittaa kivaa, mun uusi harrastus. Ihana ruksaa yli). Kimppakivaan rekrytään tyyppejä mukaan, ja toteutukseen. Et ei ole tän vaikeempaa tää. Vähän melkein nolottaa samalla tavalla kuin jouduin antamaan lihapullien reseptiä filippiiniläiselle tytölle: "Näis on niinku lihaa ja sipulia."

Voilá, kiva on syntynyt. Siinä se toikkaroi virkeänä elämän langalla. Tai jotain muuta ontuvaa kielikuvaa tähän. Yh, oksetan itseäni. Seuraavaksi käydään tämän kauhean itseruoskinnan, sarkasmin ja kyynisyyden kimppuun. Ehkä jo ensi vuonna on vuorossa seuraava osa selfhelppiä, olettaen, että jotain oivalluksia tulee.

lauantai 10. marraskuuta 2012

KAMOON KAAMOS




Kaamos on lauennut automaattisesti käyntiin aivoissani, vaikka täällä on valoisampaa kuin Suomessa. En tiedä onko se syynä siihen, että nykyään harmaa väri kiehtoo mua. Otinpa tässä viikko pari sitten kameran muistitikun täyteen kuvia hienosta betoniseinästä. Kotona kun tarkastelin saalista olin vähän pettynyt; kun se seinä oli oikeasti livenä hieno. Kuvissa, no, seinä. Ehkä en vaan vielä valokuvaajana ole tarpeeksi kehittynyt. Eikun uutta kierrosta vaan kehiin, täytetään ulkoinen kovalevy harmaalla. 

Kreikkalaisen kundin kanssa ruvettiin ranskantunnilla vertailemaan kokemuksia valosta. Kerroin, että täällä keski-Euroopassa olen koko ajan että "ooh, aah, onpa valoa ja aurinkoa". Kun hän on taas että "kuinka pimeää, valotonta, auringotonta". Ei kuulemma ole koskaan ollut niin kalpea kuin nyt. Kun taas mä en ole koskaan ollut marraskuussa näin ruskea.

Mun pitäis tehdä suomalaisia lihapullia kaverin juhliin. Juhlat alkaa tunnin päästä ja mä en ole vielä edes käynyt kaupassa. Mulla on hypoteesi: mä tulen myöhästymään.