torstai 11. maaliskuuta 2010

TYHJENNYS



Oi voi, vanha asemarakennus on stripattu hirsilleen ja kohta se paloitellaan. Toisaalta älyttömän hyvä onni, että talo kasataan uuteen paikkaan eikä jätetä mätänemään. Tekisi hillittömästi mieli näpistää yksi romuhirsi itselle, sellainen missä on järkyttävän suuri vääntynyt naula. Ehkä kysyn reilusti työmiehiltä voiko sellaisen saada. Käyttäisin sen materiaaliksi reliefiini, jos jaksaisin raahata sen koululle asti.

Kävin kirjastossa lainaamassa kirjoja kuvanveistosta. Meinaa taas innostus kuohua yli, kun en meinannut jaksaa kantaa kaikkia kirjoja. Taide on kovin painavaa varsinkin, jos joutuu väistelemään heiluvia ja hymyileviä ruotsalaisia turisteja.

Tämä valo tuntuu palkinnolta. Ja entisen lumen lirinä kuulostaa taivaalliselta. Ajattelin laittaa pääsiäisruohon kasvamaan ja ehkä vähän basilikaa.

P.S. Nainen bussissa kertoi, että on juuri parantunut skitsofreniasta. Lähetän onnittelut ja lämpimät ajatukset vielä siihen suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti