Keittiöstä on palanut lamppu. Jo neljä viikkoa sitten. Toivoin, että se maagisesti korjautuisi poissaollessani mutta olen edelleen pimeyden kokki. Pimeä kokki. Maagisille asioille olisi niin paljon tilausta tässä maailmassa.
Sitten multa hajoaa nuppi tähän sateeseen. Sateenvarjo on jo hajonnut. Haluan reklamoida ja palauttaa tämän kaiken märän! Kostoksi alan maalaamaan vaan mustalla vesivärillä. Kärsi maailma, kärsi! (Jotenkin pienellä orastavalla sisäisellä aikuisellani on aavistus, että maailma ei kärsi, vaikka maalaisin loppuelämäni mustalla). Ehkä taidehistoriassa joskus vielä palataan tähän mustaan kauteen: "Niin, se oli silloin kuin taiteilija keitti puuroa pimeässä ja väänsi litroittain sadetta vaatteistaan." Kuulostaa tarpeeksi kurjalta taidehistorian kaanoniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti