Herrasväki, harmaita seiniä, olkaa hyvät. Imekää itseenne!
Olen jotain oppinut tässä kuluvana vuonna (whoa!). Kiva pitää järjestämällä järjestää. Jos nyt ruvetaan vertaamaan, niin ennen strategiani oli, että kivaan törmää. Ja törmätessä, silloin ehkä vaan tarkistettiin, että elossa kai vähän se Kiva on - hyvä - mutta jätetään kuitenkin varulta makaamaan siihen. Kai siihen myöhemminkin ehtii törmää - ja ettei kuluisi vaan loppuun. Katellaan myöhemmin uudestaan, mihinkä se tuosta liikkuisi.
No ei mihinkään. Mutta kun ei sitä tarttis säästää niinkuin perhosbarbien kuplavaahtoa. Eikä siitä kuplavaahdostakaan saa mitään kivaa, jos sen löytää kymmenen vuoden päästä kivettyneenä purkkiinsa (voi kyllä, minä pieni säästäjä).
Nykyäänhän homma menee näin: asetutaan runolliseen asentoon x ja ruvetaan miettimään: mitähän KIVAA sitä haluaisi tehdä tänään/huomenna/viikonloppuna/ensi viikolla/ensi vuonna/ensi vuoden ensi vuonna kertaa n. Ne jotka tykkää listoista, niin vaikka listaa (mä vähän tykkään suorittaa kivaa, mun uusi harrastus. Ihana ruksaa yli). Kimppakivaan rekrytään tyyppejä mukaan, ja toteutukseen. Et ei ole tän vaikeempaa tää. Vähän melkein nolottaa samalla tavalla kuin jouduin antamaan lihapullien reseptiä filippiiniläiselle tytölle: "Näis on niinku lihaa ja sipulia."
Voilá, kiva on syntynyt. Siinä se toikkaroi virkeänä elämän langalla. Tai jotain muuta ontuvaa kielikuvaa tähän. Yh, oksetan itseäni. Seuraavaksi käydään tämän kauhean itseruoskinnan, sarkasmin ja kyynisyyden kimppuun. Ehkä jo ensi vuonna on vuorossa seuraava osa selfhelppiä, olettaen, että jotain oivalluksia tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti