ON! Koira on kotona! - Sininen vai? Älkää nyt viitsikö, en mä mitään ole huomannut (sekarotuinen se kyllä on). Se on hyvä koira, leijuu mua aina vastaan eteisessä kun tulen kotiin. tuitui.
Ruma totuushan on, että kukaan ei ole suostunut ottamaan mulle koiraa. Mähän en henk.koht voi, koska olen allerginen ja nyt ulkomailla. Mutta mun master plan on ollut, että saisin koiran jonkun toisen luokse. Että voisin aina kun puhteiltani kerkeäisin, käydä taputtamassa murreani ja heittämässä keppiä, ja sitten palata omaan koirankarvattomaan kotiini adrenaliinit nollassa ja silittämisestä endorfiinia ja muuta mukavaa kemiaa täynnä.
Tiedän, että tarjous on täysin epäreilu; joku siis hoitaisi mun koiran arjen (nerokasta!), mutta välillä kaikkein röyhkeimmät ehdotukset toimii parhaiten. Ei ole tosin vielä ottanut tulta alleen, ihmisillä on niin absurdeja selityksiä töistä ja kaikesta muusta toissijaisesta vapaa-aika diipadaapasta. Ehkä pitäisi nostaa panoksia? Kaksi koiraa?
Kuvan tiskit ei muuten liity mitenkään mihinkään, paitsi siihen että olen ollut ihan liikaa kotona. Epälogiikka toimii niin, että kun on enemmän kotona tekee vähemmän, koska mahdollisuuksia tehdä vähemmän on enemmän, päätyy tekemään enemmän vähemmän. Huh miten kimurantti ja myrkyllinen kaava ihmisen mielenlaadusta. Onneksi kaava menee rikki just ihan just kohta pian.
Mutta kuka hoitaa mun hauvaa sillä välin? Vai otanko mukaan lentokoneeseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti