tiistai 17. huhtikuuta 2012

TIKUSTA ASIAA


Tän blogin tyylisuuntahan on siis realismi. Niin että voin ylpeänä kertoa, että keittiön ikkunasta näkyy julkinen käymälä. Joku on raapustanut vessan ulkoseinään jotain (ja epäilemättä myös sisäseiniin), mutta mä en ole oikein koskaan saanut selvää noista tägeistä. Joltain on jäänyt selkeästi käsialaharjotukset välistä. Mutta enpä usko, että sisältökään saisi lankeamaan polvilleen.

Tästä saankin hyvän aasinsillan mun ranskan kurssille. Mulla on nimittäin ensi viikolla edessä ranskan esitelmä. Olen aivan innoissani. Yhtä innoissani olen ollut vain tiedosta, että ensi viikolla opetellaan myös futuuri (ja sivuhuomautuksena, tämä ei ole ironiaa, nykyään ranskan kielioppi "makes me tick", niinkuin suuressa maailmassa tavataan sanoa). Nythän on niin, että maailmassa on rajattomasti aiheita, joista voisi pitää pienet kalvosulkeiset. Parhaimpiin saavutuksiini lukeutuu yläasteen äidinkielenesitelmä huusseista.

Tähän mennessä esitelmän aiheina ovat olleet Intian kielet, viherkatot, arkkitehtuuri, joku eläin (kertoo ehkä esitelmän tasosta) ja katalaani. Mutta minkä tajunnanräjäyttävän aiheen mä valitsisin? Päädynkö kertomaan (mielikuvituksettomasti) saunasta, salmiakista ja sisusta? Tuonko maistiaiset ruisleivästä? Pukeudunko Marimekkoon ja kertaan sen tuhon ja nousun? Jotain Suomirokista tai itsemurhista (oliko näillä joku yhteys)? Tai entäpä sitten epäisänmaallisesti: jotain joogasta?

Kyllä tästä ongelma vielä saadaan!

Hyviä ja huonoja ehdotuksia otetaan vastaan kommenttiboksissa. Ja voitte olla huoletta, vastaajien kesken ei varmasti arvota yhtään mitään.

2 kommenttia:

  1. Miksei täällä vieläkään ole arpajaisia?! Pidä se kesästä, ah, kesä. Kerro niille että meillä ei aurinko laske. Eli oikeestaan voisit pitää sen auringosta, maan kallistuskulmasta ja kiertoradasta ja leveyspiireistä. Tyhmä kommentti, anteeks, mulla on vähän univelkaa..
    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voisinhan mä oikeestaan arpoa sen marmoripöydän tuolta kellarista... ;)

      Kesä olis kyllä ollu hyvä aihe!

      Toivottavasti saat haalittua lisää unta systeemiin!

      Poista