JIHAA!

Se tuli! Se on ihana! Talvi! Lumi! Joulu! Iih, iih!

HOPEAA

Löysin puun, johon voi mennä sisään. Käsi on kipeä hahmomallin tekemisestä. Tuntuu, että olisin ollut koko syksyn hiljaa. Tajusin, että valokuvaaminen automaattiasetuksilla vie iloa valokuvaamisesta. Olen niin iloinen omasta kamerastani. Olen niin iloinen siitä, että saan olla tässä tällä hetkellä. Syksyllä luonnosta tulee hopeinen.

KÖHÖM

Siirryin jo joulun odotukseen (hän tunnusti hieman nolona). Sekä flunssa numero kakkoseen. Ja lisäksi vielä muuton odottamiseen. Olen lukenut niin paljon glorian koteja, sköna hem- lehteä ja huoneistokeskusta sekä oikotietä, että olen narrannut itseni odottamaan uuteen kotiin pääsyä. Sellaiseen kotiin, missä on lautalattiat, ikkunat ainakin kahteen suuntaan, kylpyamme ja näkymät puistikon yli. (Ensimmäisessä kuvassa on unelmataloni: mansardikatot!)

Sain flunssan varmaan ihan varmaan siitä syystä, että olin seuraneitinä kahdelle ysivuotiaalle Helsinginreissulla ja kulutin kaikki energiani siihen. Kierrätin tyttöjä shoppailemassa, leffassa, keinupuistossa ja eri liikennevälineissä. Kumpikaan ei ollut aikaisemmin ollut metrossa, joten köröteltiin sitten Rautatientorilta Kamppiin metrolla.

Luonto on ihanasti kuluttanut värivarantonsa loppuun. Odotan jo lunta!

PAJANEN

J sen sanoi: meille taitaa jouluksi tulla tuoli. Niin taitaa! Vielä ollaan kovin pienessä mittakaavassa (1:5) mutta kohta se alkaa kasvaa ja kasvaa kunnes on ihan 1:1. Olohuone on täynnä purua ja silppua. Sitä roikkuu myös hiuksissa ja hihoissa, se hiipii myös nenään. Minä olen selvästi purustaja.

Vaikeinta on aikaan saada jotain suoraa. Suora on käsitteenä tuntematon käsilleni, jotka haluavat tehdä tähän maailmaan kiemuraa viivaa ja pintaa. Millimetri on taasen päälleni vaikea asia: huihai, milli sinne tänne. Ja sitten tuolista tulee vino ja ihan keikka.

Tekee hirveästi mieli suklaakakkua.

HAJANAISIA HUOMIOITA

Bussin tuplaikkunoiden väliin jää usein kesällä vettä ja matkustaja saa ihailla akvaariota. Tänä aamuna huomasin bussin ikkunan välissä sammalta (sanoisin rahkasammalta).

Joudun purkamaan äidille aloitetun pipon kolmannen kerran. Liian kireää, liian löysää, liian outoa käsialaa tulee tästä pipotehtaasta. Hemmetti.

Esitelmät ovat usein kovin köykäisiä. Kuuntelija nappaa ehkä jonkin sanan sieltä täältä ja loppu on vain kuin jonotusmusiikkia. Messuja pitäisi varmaan myös välttää (ellei halua ostaa metrilakua).

Pienoismallien tekeminen on vaikeaa, jos ei ole selvillä mitä haluaa tehdä. Luonnosteluun ne eivät tunnu käyvän itselleni. Tuolieni pienoismallit näyttävät painavan vähintään 200 kg. Toivottavasti ostamani balsapuu tuo avun kamalaan robustisuuteen.

Eilen päätin tehdä kortin vanhalle naapurillemme, joka on sairaalassa. En ehtinyt. Onneksi äiti oli käynyt tapaamassa häntä viikko sitten ja kertonut hänelle, että hän on ihana ystävä. Ystäville pitää muistaa sanoa ihanuus ääneen ja kortti pitää tehdä heti.

MÄ UIN

..väreissä, joita on puissa ja maassa. Tiedättekö tunteen, että kuuntelee musiikkia mutta sitten hirveästi haluaa kuunnella lisää musiikkia ja avaa toisen radion tai muun musiikkivehkeen? Tai lukee lehteä mutta samalla haluaa lukea lisää ja avaa koneelta blogin lisäluettavaksi siihen viereen? Sitten ui siinä kuvien ja äänien virrassa. Niin tein tänään. Oikein tårtapåtårta päivä.

Muistettiin siirtä kellojakin. Mä olen muuten niitä, joiden vuosi kulkee toiseen suuntaan kuin kello. Sen takia myötä- vastapäivään sekä oikea ja vasen ei ole koskaan ollut mun vahvuuksia.

MAASEUTU

Näihin tunnelmiin on kiva palata. Sain isältä takaisin kamerani muistikortin vaarin synttäreiltä. Silloin yövyttiin ihan oikeassa kartanossa, kun vaarin mökki oli täynnä muuta sukua.

Aamiaiset oli tässä kartanossa tukevat. Aamiaisen odottelu ja pähkäily siitä, minkälaisena munansa ottaa alkoi jo illalla nukkumaan mennessä (harrastin samaa jo Oslon matkalla).

Hevoset on kummitytön tallista.

Sain myös piirtämisen rullaamaan. Tällä hetkellä olen varma, että näpeissäni on syntymässä ihan näpsäkkä tuoli mutta tietäen oman prosessini tätä fiilistä kestää tasan tämän illan. Suunnitteluani voisi lähinnä kuvata Ismo Alangon laululla kriisistä kriisiin. Mutta vastapainoksi on sanottava, että kai tästä hommasta jotain saa, niin no juuri noita hähäävalloitanmaailmantälläkikkareellajaväestövähintäänlennähtääpyllylleen-hetkiä (toivottavasti eivät kuitenkaan pyllähdä tämän tuotoksen takia, koska haluaisin, että tuolistani ei pyllähtelisi pois).

Pylleröimisiin.

KAUPUNKI

Ei aurinkoa tänään. Mutta kaupunkikävely oli piristävää, vaikka olisi pitänyt tehdä ihan muita asioita aivan toisaalla. Siis sitäkin nautinnollisempi lintsaus. Ihan hyvin voisi löysäillä vähän useamminkin. Kukaan ei anna käytöksestä enää numeroa.

Koska ei ole aurinkoa niin puut ovat päättäneet loistaa sitäkin kirkkaammin keltaisina. Miten syksyt on näin pitkiä. Syksyhän alkoi tuntua jo elokuussa. Huh, kaikkein pisin vuodenaika tosiaan.

Ostin polkupyörääni pajukorin. Se on ehkä vähän liian iso mutta niin ihanan värinen ja tuoksuva. En haluaisi palauttaa koria takaisin. Yritän survoa sen pyörääni.

SITÄ VOI LUULLA

Voi luulla esimerkiksi, että osaa jotain mitä ei sitten osaakaan tai on jotain mitä ei ilmeisestikään ole. Sitten voi joko terästäytyä ottamalla itseään kiinni kraivelista ja puristaa ja tiristää ja kehittää itseään siihen haluttuun suuntaan. Tai sitten voi ostaa herrasväen pikkuleipiä ja syödä puolet paketista jo bussissa matkalla kotiin ja surra olemattomia taitojaan ja tietojaan.

Yritän lohduttaa itseäni, että homma etenee jotakuinkin normaalisti. Ainahan prosesseihin kuuluu elämää syvempiä kuoppia. Argh.

Mietin tänään jo uuteen ammattiin kouluttautumista. Mikä olisi aina kivaa ja josta olisin innostunut joka päivä? En nyt heti keksi. Ehkä tämä päivä on totaalisen väärä miettiä yhtään mitään paitsi seuraavaa ruokalajia.

HUHHAILUA

Alan päästä lomatunnelmaan vasta nyt, kun lomaa on jäljellä enää neljä päivää. En saanut ystävältä myötätuntoa, kun kerroin lomailun rankkuudesta. Mutta lomailla nyt yksin lokakuussa. Ehkä vuotava nenä ei auttanut hyvän lomafiiliksen hankkimiseen. Se flunssa närkästyi vähättelystä ja pisti mut petiin pariksi päiväksi. Olen taas sitten erinomaisesti kartalla siinä, mitä telkkarista nyt tulee (Oprah oli hyvä).

Tähtihetket tähän mennessä:
- Annantalossa käynti ja Picasso maalaukseen sukeltaminen (kolmiulotteinen maalaus, johon voi astua sisään)
- Kodin keskisyväpuhdistus (mm. roiskeeton peili!)
- Janssonin vaarallisen juhannuksen lukeminen (musta tuleekin isona muumimamma eikä muotoilija)

Meidän keittiöön paistaa ihanasti aurinko iltapäivällä. On mukava syödä välipalaa auringon lämmössä. Yritän nyt kerätä pari luxia varastoon.

Tulevat tähtihetket:
- Päätin mennä oopperaan.
- Päätin ommella itselleni mekon äidin avustuksella.
- Koulun alkaminen (haluan nähdä jo ihmisiä!)

SNIF SNIF BANG BANG

Tuossa lähellä auto pamautti betoniseinään viime viikolla. Hötäkässä joltain jäi jalka. Jotenkin kovin inhimillistä, että proteesin sukassa on reikä. Itse olen flunssassa. Vuoden ensimmäinen köhä ja tämäkin on mieto. Hurraa siitä.

Kävin kirjastossa ja lainasin kasan musiikkia ja pari kirjaa. Seuraavaksi perehdyn kirjaan "Älkää säätökö päätänne - häiriö on todellisuudessa" ja yritän keksiä lopputyön aiheen.

AURINKOKUNINGAS

Pää on jo kääntynyt pitkään. Kaikki muukin toimii: kädet, jalat ja keskivartalo. Viikonloppuna olin juhlimassa maalla suvun kantaisää, vaaria. Suvun seassa oli kiva pyöriä. Oli ruotsiserkkua ja helsinginserkkua ja pikkuserkkua ja isoserkkua ja setää ja tätiä ja kummityttöä ja liuta muita, joita en pysty nimeämään.

Vaari säteili juhlien jälkeen kuin aurinkokuningas ja soitti illalla tuvassa sotalauluja kasetilta ruotsinserkuille. Tunnelma tiivistyi yötä kohden niin paljon, että pidettiin tauko J:n kanssa ja mentiin katsomaan ulos tähtiä. Nähtiin linnunrata. Todettiin, että ollaan aika pikkiriikkisiä tässä universumissa, ehkä ei siis haittaa vaikka joskus kotona haisee bioroskis tai rajaa kuvan pieleen tai sanoo jotain tyhmää.

Kävin taas lurkkimassa vaarin autotallia/pajaa. Pääsin muuten syksyksi puuta työstämään sivuaineeksi. Ehkä alan itsekin kerätä tarveaineistoa seinällä vaarin tyyliin. Tarvitsisin näin alkajaisiksi uuden puukon.

KATSE ETEENPÄIN

Mitä tehdä, kun pää ei käänny? Ei kai auta kun katsoa eteenpäin sitten. Mitäpä sitä sivuille vilkuilemaan. Ikävää, että kroppani ei ymmärrä, että välillä on vain tehtävä töitä välittämättä tästä perässä raahattavasta kehosta. Muutenkin koko syksy tökkii. Syyskuun lopussa varmaan odottaa peikko, joka syö minut kääntymättömine päineni. Rouskrousk.

POISSA KÄYTÖSTÄ

Tänään olisin voinut hyvin kulkea lappu kaulassa, jossa olisi lukenut "out of order". No ehkä saman näki naamasta. Nyt olisi varmasti hyvä hetki muistella kesää ja lomaa; yrittää puristaa herkkuhetkiä muistista piristykseksi.

Eiliset ystävien häät olivat mainiot! Hääpari siirtyi kirkosta juhlapaikalla hevosvaunuissa. Ja luvattu syysmyrsky suli porottavaksi auringonpaisteeksi.Eilinen juhlahumu kuitenkin vei tämän päivän vähän tärviölle. Pääsin kuitenkin tuulettamaan itseäni Kaapelitehtaan Design Marketissa ja sitten lempikahvilassani (jotenkin mikään ei vain ole maistunut tänään oikealle).

Lohduttavaa, että nytkin sataa. Voin rauhassa istua sohvalla tai maalata vesiväreillä. Ja mitä vesivärihommailusta syntyikään? Yleensä, jos saan tuhertaa vapaasti, on lopputulos vääntyneitä öttiäisiä mutta tänään paperille tuli aluksi oransseja möykkyjä (suht normaalia) ja lopulta miehiä (!?). Olen vähän tolaltani: Tuliko miehet jäädäkseen repertuaariini? Eikö kynästä lähde enää öttiäisiä? Onko öttiäisten aika ohi? Nekö vain loppuivat? Kuinka kauan joudun piirtämään näitä miehiä? Ja miksi niillä pitää olla parta tai viikset?

KURKISTUS OSLOON

Oslo ei sykäyttänyt aluksi yhtään. Kaupunki vaikutti synkältä ja pieneltä. Mutta mitä enemmän otimme omaa aikaa konferenssista sitä paremmaksi tunnelma muuttui. Ja tunnelmia löytyi paljon. Oli synkkäpäivä-tunnelma, kun satoi vettä ja raahustimme pääkatua pitkin McDonaldsiin ja siitä oopperaan. Sitten oli kepeäpäivä-tunnelma, kun auringon helliessä tutkimme kuninkaanlinnan puutarhaa. Munchpäivän tunnelma oli painostava ja tuskaisa niinkuin miehen alkupään tuotoksetkin.

Oli mielenkiintoista myös olla mukana konferenssissa ja esitellä ryhmämme projekti. Matkustaminen on vaan aika kivaa ja hotellin aamiaiset hyviä. Norjalaiset ovat vain vähän erikoisia siinä, että heillä ei ole tarvetta myydä. Yritin ostaa mekon, joka oli mallinuken päällä mutta eivätpä myyneet. Niin, olisihan se ollut ikävää riisua mallinukkeparka ilkosilleen kaikkien nähden.

ASKARTELUKOULU OSA 1. (näin teet vankilaput)

Olen pian osallistumassa ystäväni polttareihin. Elämäni ensimmäiset polttarit. Konsepti on vähän hukassa. En ollenkaan osannut ehdottaa mitään, kun kaaso pyysi polttariohjelma ehdotuksia. Mutta onneksi muut osasivat. Ohjelma kuulostaa ihan kivalta.

Tehtäväkseni jäi tehdä tulevalle morsiolle vankilalaput selkään ja rintaan (ja leipasta suklaapeltiä). Hienosti ja ironisesti viittaamme vankilalla avioliittoon. En nyt tiedä meneekö tuo vankilafontista tai onko farkkukangas kovin vankilaista mutta näillä mennään. En viitsinyt lähteä pilkkomaan J:n valkoisia T-paitoja, kun toisella on hieman niukalti muutenkin vaatteita.

Askartelu oli hauskaa. Vielä kivempaa se olisi ollut, jos sen ei olisi tarvinnut aika puutteen takia tapahtua yhdeltätoista illalla. Bonuksena viikon stressi purkautuu nyt ja se tarkoittaa niskasärkyä. Pientä kiitoa on luvassa vielä ensi viikkoon asti. Hmm... Miksiköhän kaiken tarvitsee tapahtua elokuussa? Eivätkö ihmiset tiedä, että tuolla odottaa monta, monta piiitkää talvikuukautta vailla mitään sisältöä?

Ja muuten, äiti lahjoitti minulle kengät, jotka eivät sopineet hänelle. Ne ovat hopeiset sisältä. Ehkä ne jalassa pärjään huomisen, kun pitää tehdä sitä tätä ja kolmatta asiaa. Taidanpa ruksata kalenterista jonkun päivän ensi viikolla, jolloin aion maata ketarat oikosenaan olkkarin lattialla ja haaveilla puutaloista ja puutarhoista ja sanoa kaikkiin ehdotuksiin ei, jo ennenkuin ovat edes ehtineet kysyä.

MINÄ TYTTÖ PYYDYSTINKIN SUUREN SUUREN VALAAN...

Helium-eläimet taivaalla osuivat absurdum-hermooni. Olin yhtä innoissani uusista esiin lipuvista hahmoista kuin viereinen kymppivuotias, jota vanhemmat saivat pidellä kaksin käsin olkapäistä, ettei kaveri olisi lähtenyt lentoon. Minua ei ollut kukaan pitelemässä. Oli päästävä ihmismassan läpi. Senaatintorin keskellä olikin sitten väljää. En muista haltioituneeni mistään näin paljon sitten valkoisen muoviämpärini. Pääsin koskettamaan valasta!

Seuraava etappi oli Paperistan Kasarmitorilla. Jos ötökät tarjosivat päivän transsin niin tämä pahvikaupunki tarjosi mielettömästi inspiraatiota. Mahtavaa! Minäkin haluan rakentaa pahvista! Ja jatkumona eläinteemaan paperikaupungistakin löytyi omat eläimet. Pahvikaupunkikin alkoi heti ghettoutua reunalle mentäessä mutta syy löytyikin heti linnan kupeesta: vankila ja mestauslava! Kukapa sellaisten vieressä haluaisi asua.

"Mitä sanoi valas tää,
sen pyrstö heilui tättärrää,
niin, niin,
kun se oli valaskala.

Äiti antoi mulle rahaa,
osta vähän kalaa,
minä tyttö pyydystinkin suuren suuren..."