ASKARTELUKOULU OSA 1. (näin teet vankilaput)

Olen pian osallistumassa ystäväni polttareihin. Elämäni ensimmäiset polttarit. Konsepti on vähän hukassa. En ollenkaan osannut ehdottaa mitään, kun kaaso pyysi polttariohjelma ehdotuksia. Mutta onneksi muut osasivat. Ohjelma kuulostaa ihan kivalta.

Tehtäväkseni jäi tehdä tulevalle morsiolle vankilalaput selkään ja rintaan (ja leipasta suklaapeltiä). Hienosti ja ironisesti viittaamme vankilalla avioliittoon. En nyt tiedä meneekö tuo vankilafontista tai onko farkkukangas kovin vankilaista mutta näillä mennään. En viitsinyt lähteä pilkkomaan J:n valkoisia T-paitoja, kun toisella on hieman niukalti muutenkin vaatteita.

Askartelu oli hauskaa. Vielä kivempaa se olisi ollut, jos sen ei olisi tarvinnut aika puutteen takia tapahtua yhdeltätoista illalla. Bonuksena viikon stressi purkautuu nyt ja se tarkoittaa niskasärkyä. Pientä kiitoa on luvassa vielä ensi viikkoon asti. Hmm... Miksiköhän kaiken tarvitsee tapahtua elokuussa? Eivätkö ihmiset tiedä, että tuolla odottaa monta, monta piiitkää talvikuukautta vailla mitään sisältöä?

Ja muuten, äiti lahjoitti minulle kengät, jotka eivät sopineet hänelle. Ne ovat hopeiset sisältä. Ehkä ne jalassa pärjään huomisen, kun pitää tehdä sitä tätä ja kolmatta asiaa. Taidanpa ruksata kalenterista jonkun päivän ensi viikolla, jolloin aion maata ketarat oikosenaan olkkarin lattialla ja haaveilla puutaloista ja puutarhoista ja sanoa kaikkiin ehdotuksiin ei, jo ennenkuin ovat edes ehtineet kysyä.

MINÄ TYTTÖ PYYDYSTINKIN SUUREN SUUREN VALAAN...

Helium-eläimet taivaalla osuivat absurdum-hermooni. Olin yhtä innoissani uusista esiin lipuvista hahmoista kuin viereinen kymppivuotias, jota vanhemmat saivat pidellä kaksin käsin olkapäistä, ettei kaveri olisi lähtenyt lentoon. Minua ei ollut kukaan pitelemässä. Oli päästävä ihmismassan läpi. Senaatintorin keskellä olikin sitten väljää. En muista haltioituneeni mistään näin paljon sitten valkoisen muoviämpärini. Pääsin koskettamaan valasta!

Seuraava etappi oli Paperistan Kasarmitorilla. Jos ötökät tarjosivat päivän transsin niin tämä pahvikaupunki tarjosi mielettömästi inspiraatiota. Mahtavaa! Minäkin haluan rakentaa pahvista! Ja jatkumona eläinteemaan paperikaupungistakin löytyi omat eläimet. Pahvikaupunkikin alkoi heti ghettoutua reunalle mentäessä mutta syy löytyikin heti linnan kupeesta: vankila ja mestauslava! Kukapa sellaisten vieressä haluaisi asua.

"Mitä sanoi valas tää,
sen pyrstö heilui tättärrää,
niin, niin,
kun se oli valaskala.

Äiti antoi mulle rahaa,
osta vähän kalaa,
minä tyttö pyydystinkin suuren suuren..."

PAIKALLISIA

Kävin koululla tänään. Vessan ovet ovat ikkuna sivistykseen. Kuin liitutaulu, jota ei koskaan pyyhitä. Verinen kuolema aavikolla saattaa olla tuleva nimi EMI:n listoilla ja Woffels uusi trendinenä-lehti kioskeissa.

Mukavaa olla ulkopuolinen koulun jutuista, ettei tarvitse perehdyttää yhtään ulkomaista opiskelijaa koulun ja Suomen tavoille. Ei tarvitse taivastella kuinka meillä on täällä kylmää (mutta ei siis kuitenkaan niitä icebeer tai siis niitä white-ice... eikun siis vittuperkele niitä mitänenytoli... white-ice-polarbear-karhuja meillä ei juu ole) (ei niitä sitäpaitsi ole kohta missään) tai muistella ruokajonossa punajuurta englanniksi, että raukat tietäisivät mitä syövät (eivät siltikään tiedä).

Ei. Minä vain tyynesti seisoin ruokajonossa ja rapsutin lautasesta likaa pois. Yritin olla kuulematta, miten ihmiset haparoivat uusien tuttavien ja kielen kanssa. Olin se paikallinen, jolta kysyttiin "siis otinks mä lihahernekeittoa kasvishernekeiton sijasta?". Johon vastasin "otit" ja mietin, että eikö koulun uusi aines erota kinkkua porkkanasta? Lukekaa vessan seiniä ja kasvattakaa sivistystänne! (Niin minä tein ja katsokaa, missä minä nyt olen!)

(Vastaus: kotona, vuokralla, bloggerissa, vapaallakin töissä, puoliunessa)

AASINSILTOJA PITKIN

Lasipalatsin luomutorilla on ideaa. Ja viihtyisääkin oli. Leivät näyttivät hyviltä. Ja oli siellä mysliäkin. Tänään tarjolla näköjään vain lyhyitä lauseita. Lyhyitä olivat myös oman (isän) tilan porkkanat. Nyt tietenkin kuvasta puuttuu se tulitikkulaatikko, joka antaisi skaalan. No, se pienempi porkkana mahtuisi siihen laatikkoon. Noilla ei taidettaisi perhettä elättää talven yli. Ellei sitten painuisi talviunille. Ymmärtääkseni silloin ei tarvitse tankata. Olisin kiinnostunut kokeilemaan talviuni-konseptia.

Monet kauhistelevat jo tulevaa syksyä ja talvea. Onneksi muistini on lyhyt, joten en muista aina, mitä pitikään pelätä. Siltä varalta, että ihmiset olisivat oikeassa ja syksy olisi helvetin esikartano talvelle, niin sirottelen matkalle vähän porkkanoita (huomaattehan saumattoman aasinsillan porkkanateemassa?). No siis tällä aasinsillalla on jo pari porkkanaa: viisi päivää Oslossa ja ystävän häät (mekkokin jo valittu!). Niillä luulisi selviävän lokakuuhun asti. Siitä eteenpäin on vähän porkkanatonta. Se on muuten todistettu apinatestein, että eniten mielihyvää saa odottamisesta, ei itse tapahtuman toteutumisesta (jos viitsisin, niin tähän etsisin linkin tieteelliseen julkaisuun, missä ko. asia todistetaan).

MIELIKUVITELLAAN

Ystäväni pohti, että hän elää lähinnä omassa päässään ja siksi voi näyttää siltä, että hänen elämässään ei tapahdu mitään. Mutta ei se ole niin, hänen asiat vaan tapahtuvat lähinnä privaatisti hänen päänsä sisällä.

Tunnistan itsessäni samaa. Ja turhaudun. Olen välillä kateellinen ihmisille, jotka elävät monta elämää yhdessä elämässä päänsä ulkopuolella. Minä saan aikaiseksi parhaimmillaan puoli elämää yhdessä elämässä.

Blogia on siis hyvä pitää kahdesta syystä:
1) Ihan vain muistutukseksi itselleni, että kyllä minäkin jotain teen pääni ulkopuolella.
2) Ja toiseksi, että pään sisältöä voi näyttää muillekin eli konkretisoida päänsä sisältöä.

VALO YÖSSÄ

Fever Ray Suvilahden yössä. Käytimme lippumme viimeiseen pisaraan ja vasta viimeisen artistin lopetettua lähdimme pyöräilemään kotiin. Ensi vuonna tumput mukaan.

ERI SORTIMENTTEJA

Tein palveluksen itselleni ja vähän J:llekin. Laitoin kenkälaatikoihin kuvat niiden sisältämistä kengistä. Yleensä meidän eteinen näyttää ajelehtivine kenkineen siltä, että meillä olisi käynnissä bileet koko ajan (ja osanottajina pelkkiä tyttöjä). Mutta ah, tämän jälkeen kengät pysyy bokseissa ja eteinen käveltävänä.

Jos katsoo kenkävalikoimaani voisi helposti luulla, että asun maassa, jossa on 90% vuodesta kesää. On sandalettia, korkkaria, ballerinaa, läpsykkää, varvassandaalia ja kyllähän te tiedätte. On jotenkin vähän kliseistä omistaa kymmeniä kenkiä. Vähän ehkä jopa hävettääkin. Jos järjestämme juhlat niin aion kääntää laatikot toisin päin, ettei kuvat näy ja toivoa, että vieraat luulevat laatikoita tyhjiksi. Ehkä he jopa erehtyisivät luulemaan, että meillä keräillään tyhjiä laatikoita pahan päivän varalle.

LÄMMITTÄÄ

Tietyt asiat lämmittää kovasti mieltä. Nämä lämmittävät myös kroppaa. Noita pitkiä sukkia olen käyttänyt läpi kesän, kun olen väistellyt farkkuja. Mieltäni on taas lämmittänyt ajatus, että syksyllä saisin työstää puuta. En tiedä mitä syksyllä oikeasti tapahtuu mutta ainakin saan etukäteen haaveilla. Kulkisin epämääräisen rennoissa vaatteissa koululla sahanpurun varistessa ympärilleni ja puukon keikkuessa vyöllä. Sorvaisin, hioisin, jyrsisin ja käyttäisin vähän sirkkeliä surrr. Ja tietenkin lopputulos olisi yhtä suurta disainia.

Haluaisin tehdä jotain käsilläni ennenkuin istahdan vuodeksi penkkiin tekemään lopputyötä. Naavautumaan. Voisin ehkä oikaista asennettani. Mutta parhaiten se asenne korjautuisi sirkkelin soidessa. Luulen ma.

SISÄLTIMIÄ

Tuon ensimmäisen sisältimen bongasin kirpputorilta. Se on Finel ja hyvin sininen. Teeman väriohjelman mukaan ihmisillä on luontainen taipumus suosia sinistä. Heijastuksena voi nähdä palan myös uudesta yöpaidastani. Se oli vain vielä liian kuuma yöksi.

Tuo toinen sisällin on korvaamassa sen sisältimen kuvaa, jonka oikeasti olisi pitänyt olla tässä kuvassa. Pidän kovasti siitä muovisesta viiden litran ämpäristä, jonka ostin mustikan keräämistä varten. Kuvassa ollaan siis oikeilla jäljillä; mustikkaa. Olen hieman ihmeissäni, miten voin saada iloa ämpäristä. Muistan, kun teini-ikäisenä ihmettelin äidin intoa petivaatteisiin. En pystynyt ymmärtämään, miten pala kangasta, jolla nukutaan olisi jotenkin mielenkiintoinen. Ja nyt jumaloin valkoista ämpäriä. Jonkun geenin on täytynyt aktivoitua.

Tänään myös stressini on aktivoitunut. Ehkä vedän ämpärini päähän ja pakenen metsiin incognito.

AJASTA

Olen kovin optimistinen ehtimisen suhteen. Varasin tanssitunnille menoon keskustasta Kumpulaan puoli tuntia. Kyllähän se varmaan riittäisi, jos olisi katsonut liikennevälineen etukäteen, jos olisi jotenkin lähellä sitä liikennevälineen pysäkkiä ja jos olisi tanssikamppeet valmiina päällä. Ei siis olisi Kampissa ostamassa HerraHakkarainen-yöpaitaa vielä puoli tuntia ennen tunnin alkua. Yöpaita sinänsä oli löytö. Aivan HerraHakkaraismainen. Juoksin tunnille ja ehdin. Ehkä tämä on syyni aikataulujeni leväperäisyyteen. Usein ehdin perille, täysin viime tipassa mutta kuitenkin.

J opetti minulle toisenlaista harrastusta: shakkia. Minulle on opetettu säännöt joskus kauan sitten, joten jouduimme kertaamaan. Ja kertaamaan. "Mitä, miten niin söit mut?" ja "ups, sekoitin kuninkaan ja kuningattaren". Mutta tavoite on asetettu. Aion tulla paremmaksi shakissa kuin J (joka valitettavasti opetettiin shakinpeluuseen 6-vuotiaana). Hah, mutta se on saletisti ruosteessa, kun on vaan veivannut pleikkaa.

SANKARIMATKAILIJA ILMOITTAUTUU

Juu, kävin keinupuistossa. Mutta ei auta, jos muistivihossa lukee sankarimatkailija niin titteli on otettava vastaan ja toimittava sen arvoisesti. Sankarimatkailija (on melkein kuin kuningas ja voi puhutella itseään sankarimatkailijana) aloitti turneensa keinupuistosta, eteni viheliäisiä suistoalueita pitkin joen yli ja saavutti ennakoimattoman määränpäänsä; siirtolapuutarhan. Sankarimatkailija ei napsinut yhtäkään puutarhavadelmaa puutarhurien puskista, vaikka mehevän kypsät vatut melkein napsahtelivat kiveykselle sankarimatkailijan jalkoihin. Niin, sitten sankarimatkailija söi kotimatkalla rahvaan vadelmapusikosta pyörätien vierestä vähän raakoja vattuja, koska muut sankarimatkailijat olivat syöneet ne kypsät aiemmin päivällä.

Isona (tarkoitan varmaankin rikkaana, en varmaankaan tästä kasva) sankarimatkailijalla on oma siirtolapuutarhamökki, jonka vatut sankarimatkailija kerää vasta viime minuuteilla vain siksi että voi.

VENUS TEORIA

Olen koko aamun lukenut oikean kreivin kirjoittamaa kirjaa tyylikkäästä köyhäilystä. Jotenkin tuntuu, että jutun juoneen kuuluisi se, että olisi joskus ollut (rahallisesti) rikas. Mutta kreivin ajatus on, että useat raharikkaat ovat onnettomia nauttiessaan rucolaa ja shampanjaa jossain lyxys-hotelleissa. Uskon kreiviä.

Tällä hetkellä haluaisin asua puutalossa metsän vieressä, että voisin aloittaa aamut aina metsäkävelyllä.

Eilen olin huolesta melkein sairaana, koska tuntui siltä, että en voi tehdä maapallon hyväksi mitään. Jotenkin se, että ostaa kahdella eurolla ekosähköä kuukaudessa ei tyynnytä olotilaani. Ja kun avaan parvekkeen oven, kehä ykkönen se siellä kuhisee autoja.

Siispä tyylikkään köyhäilyn taito tuntui tänään ajankohtaiselta. Oma keräilijäluonteeni ei vain aina meinaa taipua tämän järkevän ajatuksen alle. On niin paljon kaikkea kaunista ja olisi ihanaa olla sen kauniin ympäröimänä. Mutta jos asennettani muuttamalla maapallo säästyy kiehahtamiselta Venuksen kaltaiseksi pätsiksi, olen valmis kaulimaan asenteitani ja mielihalujani.

VÄRIVIRHE

Tänään on töiden lomassa pesty neljä koneellista pyykkiä pyykkituvan isoissa koneissa, leikattu isän nurmikkoa ja vähän piirretty ulkona. Olisin halunnut vielä pelata sulkapalloa ja maalata vesiväreillä. Ehkä sitten huomenna. Väärät asetukset tekivät nurmikosta melkein saman väristä kuin isän talosta. Hmm.. ja väärät väriyhdistelmät tänään kuivausrummussa tekivät valkoisesta päiväpeitosta ja lempiretropyyhkeestäni aavistuksen pinkkejä.

Nyt vähän väsyttää. Haluaisin kovasti katsoa tuon elokuvan, joka odottaa pöydällä: Minun Afrikkani. Meryl Streep on kiehtova. Näin hänen haastattelunsa juuri tv:stä. Jotenkin niin rento ja läsnä oleva hahmo, ei yhtään väkinäinen tai tekohauska. Sellaiseksi minäkin haluan.

MELKEIN ITSEKIN

Koska vietin melkein koko lomani Helsingissä (välissä vierailu pohjanmaalla), on tuttujen matkat ja matkakertomukset olleet nektaria matkajanoiselle. Ja minua on muistettu! Koruja Kuubasta, saippuaa Kreikasta ja origamipapereita Japanista. Olen myös katsonut matkakuvia ja kuunnellut tarinoita Kuuban autoista, Taiwanin kansallisaarteista ja siitä, miten Kreikassa käytiin huussissa ennen Kristusta (ylhäisillä miehillä oli kepin päässä kangasta, joka kastettiin vessan lattialla uomassa virtaavaan veteen ja sitten pyyhittiin). On ihana katsella juuri matkalta palanneita ihmisiä, he hehkuvat.

On hirveän tärkeää seikkailla. Edes vähän joka päivä. Tänään aloitin syksyn salsa-tunnit ja pyöräilin salsalle sateen läpi. Ja kastuminen? "Ei haittaa!" kuten ystäväni pikkusisko yksivuotiaana sanoi pissattuaan äitinsä syliin (italialaiselle designmekolle tietenkin).

PAH

Arki. Työntekeminen on kyllä jotenkin helpompaa kuin ennen lomaa. Silti vähän ajattelin, että voisin iltaisin jatkaa lomailua ja vähän tällä tavoin huijata itselleni lisää lomaa. Juu, ei onnistunut. Tänään kuljin mustikkasanko kädessä Vuosaaren metsissä ja valitin kanssamustikastaja äidilleni, että ei ole hyvä mustikkamätäs, ja tässä on jotain keltaisia kasveja, eei ole hyvä paikka, ja nyt on hyttysiä, ja nämä ei ole varmaan edes mustikoita, kun ovat niin oudon isoja, ja nyt niitä hyttysiä vasta onkin sekä vessahätä ja ne ei edes myy jäätelökioskeissa laktoositonta jäätelöä enää.

Jotenkin vaan ihan idiootti päivä. No näitä sattuu. Vähän tuli mustikoitakin. Ne hillotaan ja voidaan sitten hillon äärellä muistella, miten kamalaa oli näitäkin poimia. Ei kuitenkaan ollut niin kamala päivä, kun ystävälläni toissapäivänä; hän pudotti veitsen varpaaseensa.

Tajusin muuten, etten ole käynyt koskaan Mellunmäessä. Tietenkin olen saattanut erehtyä. Voisihan sitä silti siellä käydä. Kuluttaa vaikka joku potentiaalinen idioottipäivä Mellunmäessä. Sitä voisi vaikka yllättyä positiivisesti.

PÄÄTÖSTANSSIAISET

Sen pituinen se. Oikein onnistunut oli tämän loman päätöspäivä. Sen kunniaksi piti tanssahdella vähän sumun alla. Heti alkoi syksy tuntua iholla, kun kuu vaihtui.

Iltakävelyn lisäksi tarjosin äidille mustikkapiirakkaa reseptillä "mamman mustikkapiirakkaa" suoraan smarketin reseptilehdykästä. Siitä tuli hyvää, vaikka leivontavaiheessa jouduin kriisiin, koska taikina ei näyttänyt samalta kuin ohjeessa. Joudun aina leipoessani kriisiin. Mutta J kävi tarkastamassa taikinan ja äiti etäohjeisti puhelimessa ja niin tästäkin kriisistä päästiin yli (lisättiin jauhoa).

Minkähän takia naimisiin menneessään nainen muuttuu vaimoksi mutta mies pysyy miehenä? En haluaisi kenenkään vaimoksi, koska termi on niin kökkö. Sen sijaan tänään keksin, että voisin ryhtyä emännäksi. Emännässä on alkuvoimaa siinä missä vaimo kulkee kalpeana ja hysteerisenä varjoissa. Emännäksi on kyllä vielä vähän matkaa. Emännät leipoo ilman jees-miehiä.

SE VÄRI

Kun suljen silmäni näen mustikoita ja mustikan varpuja. Olin jo yhdellä mättäällä hetken varma, että sairastun mustikkasokeuteen (vähän niinkuin lumisokeus mutta mustikoilla). Oli ihanaa toteuttaa sisäistä keräilijääni ja lypsää notkuvat mustikan varvut sankoon. Kesken keräilyn päätin, että harjoitan keräämisellä myös vasenta kättäni, kun tajusin, että olen kerännyt koko ajan vasemmalla kädellä. Ehkä oikean käden rooli kupin pystyssä pitäjänä on sittenkin tärkeämpi kuin kerääjä-käden rooli. Kuppi ei mennyt nurin kertaakaan, ei metsässä eikä muutenkaan.

Mustikkareissu oli kaikin tavoin ihana. Ihanat ystävät, ihanien ystävien ihana mökki, ihanat mustikat, ihana sauna, ihana puro, ihana mutakakku, ihana metsä ja ihanan löysät jutut. Eikä ketään purrut kyy, punkki tai karhu. Perjantaina kyllä astiaan meinasi tulla enemmän vettä kuin mustikkaa, mutta ovelat poimijat palasivat sateen laannuttua ja alushousujen kuivahdettua.

Mietin jo, että mustikan poimimisella voisi tienata ensi kesän rahat. Istuisi vaan mättäällä ja hengittäisi samaa tahtia metsän kanssa. Ainoa kysymysmerkki on tuo selkä. Kahden päivän kevyellä poimimisella rastitan vaihtoehdon "selkä tuntuu jokseenkin jäykältä". Seuraavalla mustikanhakureissulla mantrani on ergonomia, ergonomia ja ergonomia. Ja seuraava reissu tulee varmasti, mahdollisimman pian, sillä metsä pursuaa mustikkaa ja aion poimia sen kaiken! (Ja ilmeisesti syödä myös, koska vapaata pakastintilaa ei taida olla paljon tiedossa)