Kun suljen silmäni näen mustikoita ja mustikan varpuja. Olin jo yhdellä mättäällä hetken varma, että sairastun mustikkasokeuteen (vähän niinkuin lumisokeus mutta mustikoilla). Oli ihanaa toteuttaa sisäistä keräilijääni ja lypsää notkuvat mustikan varvut sankoon. Kesken keräilyn päätin, että harjoitan keräämisellä myös vasenta kättäni, kun tajusin, että olen kerännyt koko ajan vasemmalla kädellä. Ehkä oikean käden rooli kupin pystyssä pitäjänä on sittenkin tärkeämpi kuin kerääjä-käden rooli. Kuppi ei mennyt nurin kertaakaan, ei metsässä eikä muutenkaan.
Mustikkareissu oli kaikin tavoin ihana. Ihanat ystävät, ihanien ystävien ihana mökki, ihanat mustikat, ihana sauna, ihana puro, ihana mutakakku, ihana metsä ja ihanan löysät jutut. Eikä ketään purrut kyy, punkki tai karhu. Perjantaina kyllä astiaan meinasi tulla enemmän vettä kuin mustikkaa, mutta ovelat poimijat palasivat sateen laannuttua ja alushousujen kuivahdettua.
Mietin jo, että mustikan poimimisella voisi tienata ensi kesän rahat. Istuisi vaan mättäällä ja hengittäisi samaa tahtia metsän kanssa. Ainoa kysymysmerkki on tuo selkä. Kahden päivän kevyellä poimimisella rastitan vaihtoehdon "selkä tuntuu jokseenkin jäykältä". Seuraavalla mustikanhakureissulla mantrani on ergonomia, ergonomia ja ergonomia. Ja seuraava reissu tulee varmasti, mahdollisimman pian, sillä metsä pursuaa mustikkaa ja aion poimia sen kaiken! (Ja ilmeisesti syödä myös, koska vapaata pakastintilaa ei taida olla paljon tiedossa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti